lauantai 13. elokuuta 2016

Lusikkataulu


Kirppikseltä löydetyt vanhat kehykset, pari somaa ajan patinoimaa lusikkaa, muropakettikartonkiin teipattuja kirjansivuja ynnä rautalankaa. Siinäpä tämä keittiötaulu kaikessa yksinkertaisuudessaan.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Parvekepöytä


Tyttären syntymäpäiväjuhlasiivous eteni parvekkeelle, jossa lojui toimettomana ja erittäin tilaavievänä kirkkaanpunainen, kulunut Ikean Lack-pöytä. Koska pöytä olisi muutoin joutanut kaatopaikalle, päätin (viimein) kokeilla päällystämistä kirjaston kierrätyshyllystä löytyneen kirjan sivuilla.

Liisteriksi sekoitin puolet Eri Keeperiä ja puolet vettä. Vetelin liimasekoitetta useita kerroksia, ja vaikuttaa kyllä suhteellisen kestävältä pinnoitteelta. Kirppikseltä ostettu keltainen pitsiliina kruunaa pöydän, joka yksinään on loppujen lopuksi sangen hailakka.

Tosi kiva tuli! Uskoisinpa, että meiltä löytyy kohta muutamakin päällystetty huonekalu. Pari 60-luvun naistenlehteä odottelee nimittäin jo kovasti näytille pääsyä...

maanantai 23. toukokuuta 2016

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Come to the dark side, we have cookies!

Äiti innostui liitutauluista. Tässä eräs digitaalinen versio, jonka tekstin olen kirjoittanut käsin – mustalla ohuella tussilla valkoiselle paperille. Loput väänsin koneella. Tulipa samalla viimeinkin opeteltua, kuinka tehdään png-kuvia läpinäkyvällä taustalla! Huippuhauskaa ja hyödyllistä :)


Lisäilen tänne myöhemmin myös ihan oikeita, liidulla käsin kirjoitettuja tauluja. Luomussa Äitiä viehättää epätarkkuus ja sitä myöten inhimillisyys. Liitutaulutussit ja digiskräppäys tuottavat meikäläisen makuun liian steriilin lopputuloksen...

perjantai 13. helmikuuta 2015

lauantai 1. marraskuuta 2014

Digiskräppäystä

Voi herranjestas, kuinka kauan Äidin viimeisimmästä postauksesta on aikaa...
On tainnut olla melkoisen työntäyteinen vuosi!
Tai pari vuotta.
Tai jotain.

Käsityöharrastus on siis ollut hieman taka-alalla. Olen kuitenkin löytänyt uudenlaisen tavan purkaa luomisvimmaani: digiskräppäys!

Kekri, día de los muertos, halloween, pyhäinpäivä. Viikonvaihteessa muistellaan vainajia.

Tästä ei jää pöydälle paperisilppua. (Hurraa!)

Esikoinen täyttää vuosia.

Olen täysi noviisi skräppäyksessä ja askartelussa, mutta hiton kivaa tämä on! Niin kivaa, etten juuri ehdi nukkuakaan.


Sivustoja, joilla pääsee digiaskartelussa hyvin alkuun:


Pixel Scrapper – digitaalista skräppäysmateriaalia
ja sivuston käyttäjien omia lay outeja

PicMonkey – ilmainen kuvankäsittelyohjelma


Tällaisia väsäilen oman bändin kotisivuille.

Ilmaisia png-kuvia löytyy esim. Googlen kuvahaulla. Käyttöoikeudet kannattaa tarkistaa ennen julkisiksi lataamista. Kurkista esim. freevintagedigistamps.blogspot.com, josta löysin ensimmäiseen kuvaan taustan, istuvan naisen ja tuolin. Yhdistin kuvat PowerPointilla ja käsittelin halloween-teemaan sopivaksi PicMonkey-sivulla. Synttärikortin kaikki ainekset numeroa lukuunottamatta ovat Pixel Scrapper -sivustolta. Asettelut, varjot sekä värinmuutokset tein PowerPointilla. Viimeisessä kuvassa on sekalaista netin syövereistä löydettyä sälää yhdistettynä Pixel Scrapperin taustakuviin.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Bassorumpu matkalaukusta

Yhtyeeni valmistautuu paraikaa tulevan kesän ja syksyn keikkoihin. Maanantaina harjoituksista lähtiessämme puhuimme yhtyetovereiden kanssa matkalaukkubassorummun hankkimisesta, ja kuinka ollakaan – samalla hetkellä silmiimme osui pieni kirpputori ja yhdellä pöydällä juuri toivotunlainen matkalaukku!

Jouduimme hieman neuvottelemaan esineen lunastamisesta itsellemme, sillä laukku oli pöydässä aurinkolasikasan esillepanoa varten. Hinta oli lopulta hieman suolainen kirppislöydöksi, mutta toisaalta toimivasta ja hyvä-äänisestä soittimesta 20 € ei ole hinta eikä mikään. Matkalaukun runko on vaneria ja pinta nahkaa, joten soundit ovat kohdallaan.

Ostin Sinellistä kirjainsablonin ja töpöttelin vaahtomuovisiveltimellä valkoista Tiimarin (nyyh) akryylimaalia laukun etukanteen. Nyt kelpaa Juurakon matkustaa keikoille!


Jotta sain tekstin menemään tasan, aloitin keskeltä.

Ehhehe...

Hieman viimeistelyrapsuttelua tuo sablonin käyttö vaati, jotta jäljestä tuli siisti. Tähän hätään löysin kynsienhoitosetistä jonkinmoisen veitsen, jossa oli riittävän tylsä kärki. Ei tullut nahkapintaan reikiä.