Epäonnistuneiden käsitöiden hautausmaa

Toisinaan kaikki ei mene ihan niin kuin Strömsössä.

Äidin esikoisen ollessa tuloillaan (6 vuotta sitten) pesänrakennusvietti iski mm. neulekärpäsen pureman muodossa. Vietin yökausia sohvan nurkassa neulomassa kaikennäköisiä tekeleitä. Sain aikaan erittäin käyttökelpoisia myssyjä, villasukkia ja tumppuja, mutta neulomisnälkä ei tyyntynyt siihen.

Jokanaisen käsityökurssi -kansiosta löytyi ohje TOSIretroon potkupukuun. Sehän oli saatava.

Käytin hyllystäni löytynyttä 7 veljestä -lankaa tumman armeijanvihreänä. Reunukset neuloin samalla langalla vaaleanharmaana. En tietenkään neulonut koekappaletta neuletiheyttä tarkistaakseni... Jo siinä kohdassa meni pieleen.

Lanka oli näköjään hyvin erilaatuista kuin ohjeessa ja käsialani tosi löysää, joten koko potkupuvusta tuli pirun leveä. En voinut kuvitellakaan laittavani sitä siron keijukaisvauvani päälle. Täten siippani lapsuudenystävä Junior sai ensimmäisen vaatekappaleensa.

Kuvassa näkyvää myssyä ryhdyin neulomaan pari vuotta myöhemmin syntyneelle kummipojallemme. Olin mökillä ilman neuleohjetta, ja myssy lähtikin jossain vaiheessa menemään pieleen. Ajattelin ensin peittää päälaen kupruja jonkinnäköisillä "korvilla", mutta totesinkin Juniorin tarvitsevan juuri tällaisen myssyn. Toista kiinnitysnauhaa en jaksanut enää vääntää.

Junior ei ainakaan vielä ole valittanut.

Tunnustus

(Tämä on hieman viipynyt...)
Kiitokset Mun tekemä!:lle Äidin ihkaensimmäisestä tunnustuksesta! Tämä sopiikin parhaillaan kuluvaan aurinkoiseen keskiviikkoon :)

Tunnustuksen saaneen kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata kymmeneen kysymykseen, jakaa tunnustusta eteenpäin kymmeneen ihanaan blogiin sekä tiedottaa ko. blogeja asiasta.

Tässä kysymykset ja vastaukseni niihin:

1. Suosikkiväri: Tummanruskea, retrovihreä, turkoosi, musta
2. Suosikkieläin: koira (onpa tylsä vastaus, mutta näin se vain on!)
3. Suosikkinumero: 13
4. Suosikki alkoholiton juoma: maito
5. Facebook vai Twitter? FB
6. Intohimosi: laulaminen ja käsillä tekeminen
7. Saada vai antaa lahja? antaa (mielellään itse tehtyä)
8. Suosikkikuvio: isot retrokuviot (kaikki käy, kunhan on värikästä!)
9. Suosikkiviikonpäivä: sunnuntai (ainoa potentiaalinen vapaapäivä...)
10. Suosikkikukka: auringonkukka (hitto, en minä tunne kukkia!)

Koska olen aivan noviisi bloggaajana ja ihan kaikki blogit ovat minulle uusia, eteenpäin lähetettävien tunnustusten valinta on vaikea. Annan kuitenkin tunnustuksen seuraaville inspiroiville käsityöblogeille (eivät minkäänlaisessa järjestyksessä):

Tuuni

Hupsistarallaa

Tilli Mössönpoika ja muita ihania

Hippu

kiertoidea – recycled ideas

Mekkotehdas

Kukikkaat kuosit
Ompelun iloa ja ihanuutta...
Vaapula

Mun tekemä!:lle haluaisin myös antaa tunnustuksen (oikeasti ihana blogi!), mutta lienee epäsopivaa lähettää sama tunnustus takaisin...? Näin ollen lähetän auringonpaistetta myös Paska äiti -blogistille! Hän, jos kuka, onnistuu saamaan Äidin kaoottisen arjen tuntumaan jopa siedettävältä :D

Viisivuotias villapaita

Äidin ensimmäinen villapaitaprojekti peruskoulussa jäi kesken, kuinka ollakaan. Vielä tuolloin(kaan) ei kärsivällisyyteni riittänyt kovin pitkäkestoisiin projekteihin. Tuskinpa sitä sähkönsini-vihreä-harmaata 80-lukukammotusta olisin koskaan kehdannut ylläni pitääkään.

Noin 15-20 vuotta myöhemmin saatoin valmiiksi ensimmäisen villapaitani, tuolloin 1-vuotiaalle esikoistyttärelleni (kuvassa 2,5-vuotiaana).

Ohjeen löysin appiukon vaimolta lainatusta Jokanaisen käsityökurssi -sarjan Neulon ja virkkaan -kansiosta. (En löytänyt alkuperäistä ohjetta tähän hätään, joten lisään kuvan myöhemmin.)

Tein hihoista ja helmasta muistaakseni hieman ohjetta pidemmät, jotta saisin venytettyä suuritöisen luomuksen käyttöikää. Ensimmäisenä talvena hihoja piti tietenkin kääntää, mutta pitkähkö helma lämmitti ihanasti peppua. Palmikkoneule yhdistettynä 2–2-joustinneuleeseen antoi kasvunvaraa myös leveyssuunnassa. Neule osoittautuikin kaikkien aikojen kestohitiksi – esikoinen käytti paitaa kaiken kaikkiaan 3 talvea ja 2 kesää.

Aivan oikein. Kesällä purjeveneessä todellakin tarvitaan villapaitaa ja pitkiä kalsareita!

No jaa, oikeasti tämä oli tosi helppo ja pikkuinen paita. Siis riittävän helppo ja pienikokoinen kärsimättömälle neulojalle. Lankana 7 veljestä tummanharmaa. Kauluksen raidassa käytin samaa lankaa vaaleanharmaana.

Neule on edelleen kovassa käytössä. Se siirtyi suoraan esikoisen käytöstä kuopukselle, joka täyttää tulevana talvena 2,5-vuotta. Koskapa tämä jälkimmäinen on melkoinen kirppu, oletan villapaidan mahtuvan hänelle vielä ainakin kaksi talvea.

Sukkaa pukkaa

Äidin villasukkatilanne on ajautunut niin kehnoon jamaan, että vuosien neulontatauko sai nyt luvan tulla keskeytetyksi. Siipan täti on kyllä pitänyt perheemme villasukissa, mutta kanta-astujalla eivät minkäännäköiset kantapäät tahdo kestää. En jaksanut odotella joululahjasukkia, joten päätin ryhtyä toimeen itse.

Sukkapuikkoni löytyivät pari vuotta sitten keskeytyneestä piponraadosta.

Tätä on tehty jo aikanaan useassa erässä – vuosirenkaat ovat nähtävissä, kun tarkasti tiiraa.

Yhden illan yritin saattaa pipoa loppuun, mutta muutaman purkamisen jälkeen kyllästyin ja ostin seuraavana päivänä lähiostarin ihanasta lankakaupasta sukkia varten bambupuikot. En raaskinut sijoittaa koivuisiin, jotka olisivat olleet herkullisen väriset mutta turhan tyyriit. Omasta hyllystä löytynyt lanka on sentään syötävän suloisen värinen.

Okei, myönnetään: ihan 7 veljeksellä mennään... Ajattelin ensin neuloa tavalliset perussukat, koska palmikoita kummempaa en ole eläessäni yrittänyt. Aiemmin mainittu siippani täti kuitenkin käyttää aina kadehdittavia kuvioneulepintoja, joten päätin kurkistaa netin aarreaittoihin etsiäkseni ohjetta kauneimpana pitämääni malliin. Löysinkin vinkkejä siitä, miten voin itse soveltaa ohjeita omiin villasukkiini. Ei mallista taida ihan samanlaista tulla kuin Aino-tädin sukista, mutta tästä se nyt kuitenkin lähtee:

Minuuttimekko in action

Näpsäisin vielä pari kuvaa tänään valmistuneesta Minuuttimekosta. Toimii parhaiten kapeiden farkkujen kanssa (leggingsitkin varmasti ok). Kokeilin myös ruskeita vakosamettihousuja, mutta kokonaisuus oli jotenkin liian alleviivaavan retro...

Kirjan (Savio & Rapia: Surrur. Tee oma marimekkosi.) kaavan mukaan tehty kainalo on liian väljä meikäläisen makuun – liivit kun vilkkuvat pahasti. Noh, onhan tuonne toki mahdollista laittaa paita alle.

 

Istuvuus voisi kaiken kaikkiaan olla himpun napakampi, joten ensi kerralla yrittänen pienempää kokoa (tämä on niinkin suuri kuin S...), muokatulla hihansuun kaavoituksella. Olkasaumaakin täytyy muistaa jyrkentää hivenen.

(Onpa muuten SKEIDAINEN peili!)

Pussilakanasta Minuuttimekoksi

Surrur. Yökyöpelin kone hurisi jälleen yhteen asti yöllä, eikä Nukku-Matti tietenkään malttanut oitis saapua. Kun herätys koitti puoli kahdeksalta, voitte kuvitella, miltä aamulla tuntui. Voikohan jollain matemaattisella kaavalla laskea nukkumattomuuden seurauksena syntyvien mustien silmäpussien tilavuuden, silmien punaisuuden asteen tai hermojen eksponentiaalisen kiristymisen?

No, jotain yöllä syntyikin. Nimittäin Surrur-kirjasta (Savio & Rapia: Surrur. Tee oma marimekkosi.) tuttu Minuuttimekko. En uskaltanut heti leikellä lempikankaitani, joten otin käsittelyyn vanhan yläosastaan hiutuneen pussilakanan, jonka huusin alkukesästä parilla eurolla tiedätte-kyllä-mistä-netistä. Hieno tuli! Hienompi kuin uskalsin toivoa.

Ihan minuutissa ei valmista syntynyt – eikä tunnissakaan – mutta himputin yksinkertainen luomus tämä loppujen lopuksi on. Lähinnä kuvion kohdistaminen ja reunojen kanttaus veivät aikaa. Kanttinauhaa kului käsittämätön määrä. Oli muuten ensimmäinen kanttaustyöni, joten jälki on odottamattoman siistiä.

Takaosan leikkaus ja nauhakiinnitys ovat suloiset!

Seuraavan Minuuttimekon teen kokoa pienempänä, jotteivät rintsikat loista kainaloista (heh, tahaton riimi)... Tämän värikin on Äidin kalpealle hipiälle turhan hailakka, mutta ehkä tämän voisi vielä värjätä? Tahi sitten joku S-kokoinen ystäväni saa kohtapuoliin spontaanin lahjan.

p.s. Vaivauduin viimein käyttämään oikeaa kameraa. Maksaa vaivan! Värit ovat huomattavasti totuudenmukaisemmat kuin nokialaisella räpsityissä. Ehkäpä otan tämän tavaksi...

Notkoselkämekko

Äidin etupuolelle on jäänyt raskausajoilta muistoja, jotka tekee mieli piilottaa katseilta. Myös notkoselkä vaikeuttaa hyvin istuvien vaatteiden löytämistä, joten olen pitkään miettinyt millainen vaate sekä peittäisi "sotavammat" että näyttäisi sirolta kuin pikkiriikkinen kantajansa. Pelkkä säkkimalli ei siis oikein meikäläiselle riitä, vaan selän leikkauksen tulisi myötäillä notkoa, jotten näytä perunalta.

Tässä ensimmäinen yritelmäni kyseisessä haasteellisessa tehtävässä (bändikaveri nappasi nopeat kuvat treeneissä...).

En ole täysin tyytyväinen, sillä rinnan alla saisi olla vähän enemmän istuvuutta. Näytän edelleen perunalta, mutta onneksi vain edestä. Selkäpuoli onnistui muodoltaan erinomaisesti. Tykkään tällaisista rennoista niskalenkkivaatteista, joita voi yhdistellä erilaisiksi kokonaisuuksiksi. Täytynee kehitellä ideaa edelleen!

Kolmen konstin mekko

Vihdoinkin iski akuutti tarve harventaa huuto.net:istä hamstraamaani kierrätyskangaskasaa! Sain äsken valmiiksi päivällä aloittamani ompeluksen, jonka 4-vuotta täyttävä kummityttö saa synttärilahjaksi ensi viikolla.

Kolmen konstin mekon kaava ja ohje löytyvät Ottobre Designin numerosta 3/2009. Näitä on nähty liuta lukuisissa käsityöblogeissa, mutta malli on tosiaan syötävän suloinen! En löytänyt varastoistani kivaa nauhaa pääntielle, joten taiteltu vinonauha saa kelvata. Tekisi vielä mieli koristella tätä jotenkin. Ehkä tasku? Röyhelö helmaan (kohtaan, jossa väri vaihtuu)?

Kamalia nämä puhelimella otetut yökuvat. Täytynee lisätä tänne valoisakin versio, kunhan aurinko nousee...

Hääkoristeluja ja skräppäystä

Äiti käytti keväällä lukemattomia (öisiäkin) tunteja pikkuveljensä häiden kutsukorttien ja koristeiden valmistukseen. Toukokuisten juhlien teemavärinä oli vihreä. Morsiamen sisar mm. neuloi SATA (100!) koivunlehteä servettien koristeeksi sekä leipoi kakut – Äiti hoiteli mm. menut, pöytä- ja paikkakortit.

Paikkakortit morsian tilasi netistä, ja niihin kirjoitin retrovihreällä (evergreen, joka näyttää kuvassa liian tummalta) kalligrafiatussilla vieraiden nimet. Meni "muutama" tunti etsiessä ja harjoitellessa sopivaa fonttia...

Tässä morsiusparin nimitaulu keskeneräisenä. Kukkiin tuli vielä pienet vihreät pilkulliset napit. Kartongille leimatun hääparin asuja korostin lopuksi retrovihreästä leimasinkuvasta leikatuilla puvuilla. Harmi, etten tajunnut ikuistaa valmista tuotosta...

Menutekstit alla vielä suunnitteluvaiheessa.

Tärkeää informaatiota...

Eniten aikaa vei kälyn polttarikansio, joka oli samalla ensimmäinen skräppäysharjoitelmani. Kansiota varten jokainen juhlija toi minulle morsiameen liittyvän kuvan sekä pienen tarinan yhteisestä historiastaan. Tässä osa monenkirjavista sivuista. Vihreän teeman mukaan mennään edelleen.

Toiseen osaan valitsin kuvia polttareista. Tämä jälkimmäinen osuus on huomattavasti loogisempi (ja yksinkertaisempi) kokonaisuus, koska tuotin kaiken materiaalin itse. Toisaalta olin myös ehtinyt harjoitella ensimmäistä osaa vääntäessä melkoisesti... Tässä muutama sivu.

Aikamoinen urakka, mutta oli se kenties lopputuloksen arvoista. Pikkuveljen polttarikuvat oli tallennettu iPadille... Olisi tämän siis voinut hoitaa helpomminkin! Toivoakseni albumi on ihana muisto rakkaalle kälylle – on se ainakin huolella käsin tehty :)