Mekkotehtailua: Orelma ja pussukat

Voi hitto tuota Mekkotehdas-kirjaa! Olen todella ihastunut. Opus on ääriään myöten täynnä hurmaavia kolttuja ynnä muita ihanuuksia, joita kädet syyhyävät päästä toteuttamaan. Ohjeet ovat perusteelliset, joten tällainen aloitteleva tumpelokin kykenee näköjään onnistumaan haastavahkoissa luomuksissa.

Halusin ommella kummitytön huomisille 5-vuotissyntymäpäiville uuden mekon, koska edellinen alkaa jäädä pieneksi. Valitsin yllä mainitusta opuksesta Orelma-mekon. Luulin päätyneeni helppoon ommeltavaan, mutta matkalla osoittautuikin olevan muutama kinkkinen kohta (mm. nappihalkio, jonka tein luultavasti ihan väärin). Valmista tuli, pikku mutkista huolimatta. Ja hieno tulikin – ihana ohje siis!

Sovituskuva on oman 6,5-vuotiaani yllä näpsäisty. Pikkuserkukset ovat ikäerosta huolimatta jotakuinkin saman kokoiset, mutta tässä on taatusti kasvunvaraakin. Omalle ekaluokkalaiselleni taidan hieman kaventaa kaavaa, kunhan löydän sopivan kankaan – tämä ihanuus ei taida enää riittää kokonaiseen mekkoon...

Mekkotehtailua on tullut harrastettua viime aikoina enemmänkin. Tein aiemmin kuopuksen ystävälle synttärilahjaksi olkapussukan, ja samanmoiset väsäsin viikko sitten parille muullekin nuorelle neidolle tuliaisiksi.

Mekkotehtailujen lisäksi en ole sitten paljon muuta ehtinytkään väsätä. No, töitä on kyllä tullut tehtyä enemmänkin kuin omiksi tarpeiksi... Ja esikoisen lempipaidan tuunasin, koska siihen oli ilmestynyt reikä. Paitaan päätyi nappeja vähän useampi kuin se yksi reiänpeittäjä. Aika rock. Tytär tykkää.

Deadline tai muu akuutti tarve on tehokas kannustin. Kun kyläily lähestyy tai ehjät vaatteet eivät kelpaa omistajalleen, on valmista saatava aikaan. Sen sijaan olohuoneen nurkassa lojuu edelleen tuo pirun pitsiliinatyyny, jonka kiinniompelu on jäänyt puolitiehen jo muutama kuukausi sitten.

Voisinkohan luvata, etten aloita yhtä ainoaa käsityötä ennen kuin tämä on saatettu loppuun...?

Karkkilaukku

Kuopuksen päiväkotikaveri vietti 4-vuotissyntymäpäiväänsä, joten tulipa mainio syy tarttua Mekkotehdas-kirjaan! Sivun 41 retrovihreä olkapussukka kelpaisi Äidillekin. Ajattelin kuitenkin, että nelivuotias saattaa arvostaa enemmän karkkivärejä kuin mummon vanhoja lakanoita... Ohje on kerrassaan ihana – näitä teen varmasti lisääkin.

Pilkkukangas on Eurokankaan palalaarista tossukankaaksi pari vuotta sitten ostettu. Yhtään tossua en muuten ole vielä ommellut. Vetoketjua ei ollut käsillä, joten vähän piti soveltaa. Solmimisnauhat ompelin puoliksi taitetusta vinonauhasta pilkku- ja vuorikankaan väliin. Olkahihna on kaksinkertaista vinonauhaa. Kortin piparinmuotoisen läpän takapuolella on kuviopaperista leikattu nelonen. Laukusta roikkuvaan samanmoiseen on kirjattu pesuohjeet.

Puhelinpusseja

Koko kesän kestäneen sulattelun tuloksena Ekaluokkalaiselle hankittiin eskariopettajansa suosituksesta kännykkä. Olisihan tuo pärjännyt hyvin ilmankin ("Ei minun lapsuudessani" etc.), mutta pakko se on myöntää, että puhelin luo turvallisuudentunteen muksulle niin koulumatkalla kuin kavereiden kanssa kylillä juostessakin. Vanhempien mielenrauhasta puhumattakaan. Kaverit tosin kuulemma soittelevat jo pilapuheluita sukulaisilleen, mutta meidän Kiltti Tyttö vakuuttaa jättäneensä moiset hölmöilyt muille... (Muistan itse alle kouluikäisenä soittaneeni lankapuhelimella pilareita tyyliin "Hetkinen, sanoi Putkinen ja pieraisi puhelimeen.")

Olin muinoin ostanut Kierrätyskeskuksesta parillakymmenellä sentillä (siis snt, ei cm) palan japanilaishenkistä (verho?)kangasta. Esikoinen ihastui kirsikankukkakankaaseen ja halusi kännykkäpussinsa toteutettavan siitä. Valkoinen nappi löytyi tytön omien käsityötarvikkeiden joukosta. Olisin laittanut tuohon ohuemman kuminauhan, jos sellainen olisi osunut käteen ompeluhetkellä. No, toimii tuo näinkin, ja pikkumimmihän on toki onnesta soikea!

Sisälle ompelin pannulappuvuorivanua (karvaista ja lämmöneristävää, koska sitä nyt sattui kotona olemaan), jotta puhelin pysyisi ehjänä pidempään kuin viikon. Ehkäpä pehmustus oli hieman liioiteltua, sillä Ekaluokkalainen käsittelee aarrettaan todella varovasti! Ohuen sisäkankaan ompelin jostain jämätilkusta. Hihna on tehty vahvasta kanttinauhasta kaksinkertaisena (siis ei vinonauhasta, vaan vähän sellaisesta ronskimmasta versiosta).

Pienikokoisen nyssykän vuorittaminen on hemmetin rasittavaa, joten kun innostuin samana iltana ompelemaan itsellenikin uuden puhelinpussin, päädyin toteuttamaan sen huomattavasti yksinkertaisempana. (Tämäntyyppisen mallin bongasin pari vuotta sitten Aanmaalta.)

Kangas on olohuoneen verhoista yli jäänyttä ikeaa. Läppää en tarvitse, mutta etupuolelle lisäsin taskun pankkikortille. Hihnan ja kuminauhan ompelin reunataitoksen sisään, tähän tapaan:

Löytyihän sitä ohuempaakin kuminauhaa. Ei mustana sentään – höh.

Olkahihna on samaa kanttinauhaa kuin pikkumimmin pussukassa mutta kapeampana, eli kaksinkerroin taitettuna.

Takapuoli.

Pöllö, vol. 2 (LAPSI design)

Esikoinen ompeli tilaustyönä ystävälleen toisenkin pöllön toukokuisen synttärilahjan kaveriksi. 7-vuotias tilaaja sai valita kankaat. Vanhaa kaavaa ei enää löytynyt, joten tästä taisi tulla kokonsa puolesta äitipöllö edelliselle tipuselle.

Jälleen sai pari palaa entisiä lakanoita uuden elämän. Jeesasin tälläkin kerralla silmien, nokan ja mahan kiinni ompelussa, mutta muutoin tirppa on tasan tarkkaan ekaluokkalaisen väsäämä.

HUHUU!

Nimitaulu in action

(VIELÄ yksi "in action" -kuva... Seuraavaksi vannon lisääväni tänne jotakin uutta!)

Pikkuveljeni ja vaimonsa käyttävät viimevuotisiin häihinsä askartelemaani nimitaulua nykyisin kerrostaloasuntonsa oven vieressä, porraskäytävän ylätasanteella. Mahtavaa, että käyttöikä ei jäänytkään yhteen päivään ja iltaan, vaan taulusta on yhä iloa! Aiemmassa hääaskarteluraportissani nimikyltistä onkin vain työstövaihekuva, joten tässä vihdoin otos valmiista taulusta. Pariskunnan sukunimeä en paljasta – tutut tietävät kyllä.

Yksi tummanvihreä pilkkunappi näyttää irronneen puolentoista vuoden aikana. Täytyypä tsekata, löytyisikö varastoistani samanlainen tilalle. Hääparin kuva on leimattu samalla leimasimella, jota käytimme kutsukorttitalkoissa. Hahmot on leimattu mustalla värillä, ja päälle on teipattu retrovihreästä leimasinkuvasta leikatut asut ja kukat. Kalligrafiatussi on sävyä evergreen. Vihreää pilkullista nauhaa käytimme myös hääparin kutsukorteissa.

Jokapoika-lippis in action

Hyvin on mahtunut Jokapoika-lippis jo yli vuoden päivät nuoren herran kupoliin (iskälle isot kiitokset loistavasta kuvasta)!

Söpöliini sai Marimekon Jokapoika-paidasta leikatuista tilkuista ommellun lätsän meikäläiseltä 2-vuotislahjaksi, ja 3-vuotista elon taivaltaan juhlistettiin pari viikkoa sitten. Ilmeisen toimiva kaava siis ("Coconut", Ottobre Design 3/2010)! Kuulin pojun äipältä, että päähine on ahkeran käytönkin jälkeen edelleen kuin uusi. Päätelmä: Marimekolla osataan tehdä kestäviä kankaita.

Lippiksen mainitsin muuten ihka ensimmäisessä postauksessani elokuussa 2011! Juhlakuukausi siis :)

Porkkananpurija in action

Äiti sai ilahduttavan viestin.

Ahkeraan käyttöön on päässyt ensimmäinen jänikseni,...

...jonka valmistusohjeet löytyvät täältä!

Keskeneräisyyksien keskellä (ja eräs kansiluukku)

Ihminen ei tule koskaan valmiiksi, mutta käsitöiltä soisin sen toisinaan tapahtuvan...

Kuvassa lojuvat virkattu (= virkkaamaton) myssy, pitsiliinatyyny ynnä langoista solmittu kirjanmerkki. Kuva on otettu 1,5 kuukautta sitten, eikä yksikään mainituista ole edistynyt piiruakaan. Myssystä uupuu enää pari riviä, pitsiliina on jo puoliksi ommeltu tyynyyn ja kirjanmerkkikin lähes valmis.

Miksi, oi miksi viimeistely vaatii niin helvetillisen paljon energiaa? Siksikö, että työn valmistuttua tulee kummallisen tyhjä olo? Vaikka useita käsitöitä odottaa puolivalmiina, uusia projekteja on aloitettava vähän väliä. Ei mitään isoa, koska aina on kuviteltava olevan edes pientä toivoa saada jotain valmiiksi asti.

Heinäkuun purjehduslomallakin ostin Kasnäsin käsityöläispuodista piskuiseen puupurteemme väsättävää: materiaalit kahteen avaimenperään, 2 € / kpl. Molemmat valmistuivat hujauksessa.

Samassa tilassa ne silti ovat edelleen. Päättelemättä.

Jotain valmistakin olisi vaihteeksi kivaa näyttää, joten väännetäänpä väkisin.

Ostimme siipan kanssa 10 vuotta sitten puisen kansanveneen, jota oli laiminlyöty vuosikymmenten ajan. Kilpapurjehtijat eivät olleet antaneet paatille sen ansaitsemaa huolenpitoa, mutta me retkipurjehtijanoviisit päätimme antaa vanhalle rouvalle uuden mahdollisuuden.

Kauttaaltaan valkoiseksi maalattujen pintojen alta paljastui upea puinen kaunotar. Kaikki ulkopinnat hiottiin paljaaksi ja kyllästettiin pellavaöljyllä. Mänty- ja mahonkipinnat kunnostettiin uuteen loistoon. Katto, kansi ja kyljet korjattiin ja maalattiin. Keulaluukku tilattiin puusepältä. Pohjakaaria uusittiin. En edes muista mitä kaikkea purren parissa väsäsimme, mutta koko vene laitettiin viimeisen päälle paraatikuntoon. Koko ensimmäinen talvi siinä meni, mutta kyllä kannatti!

Myös kattoluukku oli päässyt surkeaan jamaan, joten ehdin jo aloittaa päällimmäisen viilukerroksen poishiomisen. Alta löytyi kuitenkin vaaleampi kerrostuma, joten pienen ideoinnin tuloksena jätinkin osan vanhasta pinnasta näkyviin...

Jotain olen siis joskus saanut valmiiksikin :D

Veljeni Valaan perämies toivottaa aurinkoa elokuisiin päiviinne! Kyllä Äiti vielä näyttää, että nuo ylempänä mainitut tekeleetkin tulevat jonain kauniina päivänä viimeistellyiksi.

Kolmen konstin mekko, vol. 2

Nuorin kälyni käväisi vieraisilla, kertoi hankkineensa ompelukoneen sekä kyseli kivaa ja helppoa mekko-ohjetta. Lykkäsin kälyn kouraan Minuuttimekko-kaavan kokoa S, jonka olin aiemmin piirtänyt itselleni. S oli osoittautunut liian suureksi kooksi Äidille, mutta pitkälle kaunottarelle se oli juurikin passeli.

Ompeluinnostus tarttui oitis minuunkin, joten kuopukselle alkoi pikaisesti valmistua uusi mekko tutuksi tulleella Kolmen konstin mekon (Ottobre 3/2009) kaavalla. 3-vuotias valitsi vankkumattomalla värisilmällään prinsessamaisimmat kankaat, jotka talosta löytyivät. Entisiä pussilakanoita lienevät.

Muokkasin koon 92 kaavaa n. 10 cm pidemmäksi, sillä prinsessan toiveiden mekko on tietenkin pitkä. Vaaleiden kankaiden raikastukseksi lisäsin räväkän fuksiat vinonauhat hihansuihin, hihoihin ja helmaan.

Kontrastivärinen ompelulanka tuo lisää rockia muutoin hempeään mekkoon. (Ynnä sain ommella koko mekon samalla valkoisella langalla, heh.)

Vinonauhasta ompelin myös kapean nauhan pääntietä rypyttämään.

Pikkuneiti vaikuttaa onnelliselta...

...toisin kuin isosiskonsa, jonka pakotin sovittamaan pinkkiä mekkoa. (Ilme oli niin hurja, että kuvan rajaaminen oli välttämätöntä :D)

Koulun aloittavaan isoon tyttöön eivät enää prinsessahömpötykset uppoa. Noh, lupasin tehdä hänelle oman sinisen mekon. Tulipahan kuitenkin todettua, että (pidennetty) koon 92 mekko istuu mainiosti molemmille tytöille, joilla on ikäeroa 3,5 vuotta ja pituuseroa 30 cm! Kokonsa puolesta tämä mekko tulee siis palvelemaan käyttäjäänsä vuosien ajan, mutta saapa nähdä miten vaalean kankaan käy tuon pienen akrobaatin retkillä.

Oho. Tilaus. Jopa kaksi.

Virkkaamani kesämyssy sai sunnuntaisissa juhlissa paljon positiivista huomiota. Ja Äidillähän oli siis myssy päässään lähinnä sen vuoksi, ettei se ollut (hienoisessa krapulassa) jaksanut pestä hiuksiaan. Meikillä ja isoilla korviksilla saa onneksi aikamoisen muutoksen aikaan väsähtäneessä ja arkisessa ulkomuodossa (kuva ilman meikkiä ja niitä korviksia)...

Sain samantien KAKSI tilausta! Huh. Mitenhän osaan virkata pipoja eri kokoisiin päihin kuin omaani...? Huomaan muuten, ettei bisnesvainuni ole kovin kummoinen, koska en kehtaa pyytää ystäviltä maksua :D No, eipähän tule aikataulupaineita. Sitäpaitsi Äidin lähipiirissä elää ja voi hyvin vaihdantatalouden kulttuuri, jota toivon täten vahvistavani edelleen!

Hiuspantoja

Muksuilla on ollut läjä korjausta odottavia hiuspantoja Äidin inspiraatiota odottelemassa. Toisista on irronnut koristeita ja tilalle on jäänyt ikäviä liimajälkiä – toiset ovat vain olleet likaisia tai rispaantuneita.

Tänään (tai siis eilen, koska vuorokausi vaihtui tunti sitten) kyllästyin tiskipöydällä lojuvaan kasaan ja irrotin pannoista kaikki (jostain syystä enimmäkseen vaaleanpunaiset) päällysteet koristeineen. Alta paljastui ehjää ja käyttökelpoista muovia.

Kieputin parin pannan päälle koristenauhoja. Tosi helppo homma, hienosti onnistui! Nauhan alkupää pysyy hyvin paikallaan puristuksissa, ja loppupäähän laitoin pisaran liimaa estämään purkautumisen.

Pääsivät heti käyttöön. Hyvä että tuli tehtyä kaksi. Tässä sovituskuvat isommassa kupolissa.

Seuraavaan pantaan taidan kokeilla virkata päällisen Mun tekemä!:n tyyliin. Nämä eivät nimittäin ihan hetkeen lopu!

Vihreä villatakki

Se, kun vaatehuone on täynnä rytkyjä,
jotka eivät sovi keskenään yhteen...

Ihastuin Suuri Käsityö -lehdestä bongaamaani villatakkimalliin jo about pari vuotta sitten, ja neuloinkin sen jotakuinkin saman tien valmiiksi. Älyttömän helppo malli, jossa hihoina toimivat suorien kädenteiden reunoihin neulotut resorit. Jopa Äidin kärsivällisyys riitti paksusta langasta nopeasti valmistuneeseen neulomukseen. Villatakin valmistuttua totesin kuitenkin, että minulta puuttuivat vaatteet, joita voisin käyttää sen kanssa.

Kauan se kesti, mutta tänään liivi vihdoin pääsi käyttöön!!!

Leikkipuistoon pääsivät myös pari päivää sitten virkkaamani kesäpipo sekä aamulla vanhoista farkuista saksimani shortsit. Paita-tai-mikä-tunika-toi-nyt-onkaan on helvetin vanha – hankittu ekan muksun jälkeisen löllömahan peittämiseen. Palvelee edelleen hyvin. Vielä pari vuotta sitten naureskelin kummalliselle shortsit & leggingsit -yhdistelmälle, mutta kummasti silmä tottuu asioihin joita näkee riittävästi...

p.s. Toisen etusormen musta kynsi ei ole lakattu, vaan se jäi kuukausi sitten baarin vessan oven väliin. Eli kyllä Äitikin toisinaan pääsee irrottelemaan. Kynsiä nimittäin.

Pöllö (LAPSI design)

Esikoinen tahtoi tehdä ystävälleen 7-vuotislahjan ihan itse. Pohdittuaan päätyi pöllöön. Tyttö ompeli taannoin omaan käyttöönsä pinnipöllön, mutta lahjapöllöstä hän tahtoi tehdä pehmolelun. Inspiraatiokuvat löytyivät tietenkin Muita ihania:sta.

Esikoinen valitsi kankaat ja napit, ja kaavat piirsimme yhdessä. Äiti auttoi silmien, nokan ja mahan kiinnittämisessä. Siipiä ei tämä yksilö kuulemma tarvinnut, koska se on vasta poikanen eikä osaa vielä lentää. Esikoinen hurautti pöllön kasaan ompelukoneella (no, Äiti vähän auttoi polkimen kanssa...) sekä täytti pöllön vanulla. Täyttöaukon ompelu jäi uupuneen käsityöläisen Äidin kontolle.

Pöllö oli lahjan saajalle niin mieleinen, että se päätyi heti unikaveriksi! Tilauksessa on toinenkin pöllö ystäväksi edelliselle – tällä kertaa tytön itse valitsemilla vaaleanpunaisilla kankailla. Olen vain ollut viime aikoina niin kiireinen, etten ole ehtinyt auttaa pikku ompelijaa... Jospa vaikka heinäkuussa sitten.

Ylpeä käsityöläinen ja omien kätten aikaansaannos ♥

Bad Hair Day eli virkattu myssy

Siinä vaiheessa kun Äiti alkaa käyttää huiveja, voi todeta kesän saapuneen. Niin, olen ollut vannoutunut huivien käyttäjä jo vuosia. Koska en jaksa vääntää lyhyttä kuontaloani joka päivä ojennukseen, päähän on kiva vetää joku helppo viritys ulos lähtiessä. Eli käytännössä kuljen huivi päässä koko kesän...

Kolmioksi taiteltu huivi on maailman yksinkertaisin päähine, mutta kaipasin vihdoin vaihtelua ainaiseen retkilookkiini. Toisinaan käytän pitkästä huivista kieputettua turbaaniakin, mutta sen virittäminen ottaa aikansa. Siispä visiitti lähimpään lankakauppaan, virkkuukoukku kouraan ja uutta myssyä yrittämään. Tavoitteena oli rento, hyvin ilmastoitu myssy.

Siitä tulikin älyttömän kiva! En edes joutunut purkamaan mitään. Hämmästyttävää. Etsin inspiraatiokuvia netistä, mutta päädyin kuitenkin värkkäämään ihan omanlaisen luomuksen.

Aloitin päälaelta. Vuorotellen kaksi kerrosta pylväitä ja kaksi kerrosta reikäkuviota. Pylväistäkin tuli aika väljät, eli tuuletuksen pitäisi pelata. Alun lisäykset fiiliksen mukaan, ja loppuvaiheessa vaihto pienempään koukkuun kaventaen hitusen. Myssyn etuosan virkkasin loivasti pidemmäksi kuin takaosan, jotta myssy istuu paremmin päähän. Viimeisiin reikäkerroksiin pujotin silkkinauhan. Kokeilin kaikenmoisia rusetti- ja nappiviritelmiäkin, mutta pelkistetty versio vei kuitenkin voiton.

Olisihan tuo vielä kevyempi ihan ohuesta virkkauslangasta tehtynä. Kokeiluyksilön onnistuttua näin mainiosti uskaltanenkin ryhtyä suurempaa sitkeyttä vaativaan väkertämiseen. Tämä bambu-puuvillainen versio lienee käyttökelpoinen vielä syksylläkin!

Porkkananpurija, vol. 2

Äidin lähipiiriin on siunaantunut viime aikoina vauvoja oikein urakalla, joten tämä puputtaja sai seuraajan.

Pupu on ristiäislahja serkkuni kolmoselle. Kaava on sama kuin edellisessä jänössä, mutta korvia levensin hieman latvoista. Kankaat ovat samoja kierrätyskankaita, joista tein viime syksynä sankarittaren isosiskolle tämän kolmen konstin mekon. Kanin sisälmysten virkaa toimittaa vanhan tyynyn (konepesty) vanu.

Origamilaatikoita

Tein taannoin eräille synttärisankareille suklaamuoteilla herkkuja, jotka tarvitsivat peitteekseen paketit. Opettele origamitaitajaksi -kirjasta löytyi passeli ohje kuusikulmaiseen laatikkoon.

En tajunnut miten kannet olisi pitänyt oikeaoppisesti tehdä, joten sovelsin vähän. Ihan hienot niistä tuli näinkin. Ja foliota sisälle.

Kauhean vähän noihin kyllä mahtui suklaata. Äidin oli pakko syödä loput itse. Voi harmi.