perjantai 25. tammikuuta 2013

Patalappuja à la Carte, vol. 1

No jopas on vierähtänyt tovi viime kerrasta täällä. Joulusesongin lisäksi työkiireitä oli pitkin syksyä niin, ettei Äiti ehtinyt lankoihin tahi kankaisiin koskeakaan. Sitäkin suurempi riemu syntyi Juju-kirjakerhon tammikuisesta paketista: Patalappuja à la Carte (Taito Uusimaa ry / Jaana Vehkasalo)!


Monen viikon odotus palkittiin postiluukun kolahduksella, ja koukutuin oitis. Lisääkin lappusia on jo tulossa, mutta tässäpä ensimmäinen erä:

MAAILMAN MAUTTOMIN DOKUMENTAATIO

Lankana kaikissa on Novitan 7 veljestä. Harmaat lappuset tein tuliaisiksi kotiin, jonka sisustuksessa on paljon harmaata ynnä muita luonnonsävyjä. Omaan riemunkirjavaan keittiöön on tarkoitus tehdä liuta erivärisiä lappuja. Mallit eivät kirjasta todellakaan lopu kesken, ja niitä on joka makuun!

Onpa muuten kivaa tehdä eriparilappuja. Lempimallini taitaa olla pyöreänmallinen Iloinen leipuri, joka valmistuu nopeasti ja on syötävän suloinen. Aamukahvilla-lappua oli muutoin mukava värkätä, mutta koko lapun peittäviin tähtipistoihin eivät tahdo Äidin hermot riittää. Pari viikkoa on tuo jo lojunut odottelemassa viimeistelyä.


Silmä näissä toki lepää, mutta vielä on arvoitus, raaskinko käyttää lappuja lainkaan...