Kirjalaatikko (making of)

Kirjat ovat inspiroineet Äitiä kakarasta asti. Lukemaan opin 3-vuotiaana tiiraamalla Hesarin tekstejä pöydän väärältä puolelta, ja mökkinaapurin valtavat Aku Ankka -varastot edesauttoivat minilukutoukan innostuksen muuttumista addiktioksi. Ensimmäinen kokonaan itse lukemani romaani taisi olla A. A. Milnen Nalle Puh, jonka sain 5-vuotislahjaksi. Opuksia Äidille on sittemmin kertynyt hyllymetreittäin, mikä on osaltaan johtanut kodin säilytysongelman jatkuvaan pahenemiseen (yhtään ei helpota myöskään se seikka, että kanssa-asujatkin ovat jonkinmoisia kirjafriikkejä)...

Olen tehnyt kirjaston poistohyllystä löytöjä haaveenani jonain päivänä kierrättää vanhat hylätyt opukset jollain keinoin. Kirjat ovat kuitenkin olleet minulle esineinä aina jotenkin 'pyhiä', joten tähän projektiin tarttuminen vaati rutkasti kypsyttelyä. Ystävän lähestyvä syntymäpäivä sai minuun vihdoin puhtia, ja ajatus lahjalaatikosta alkoi kyteä. Löysinkin mainion ohjeen, jossa väsäyksen vaiheet on esitelty perusteellisesti. Sitten vain sopivaa kirjaa valitsemaan. Ystäväni on kallellaan varsin raskaaseen musiikkiin, joten tämä opus sopi täydellisesti!

Ohjetta noudattaen ryhdyin hommiin. Ensin väsäsin liimaseoksen: puolet EriKeeperiä, puolet vettä.

Seuraavaksi valitsin ensimmäisen kaiverrettavan sivun ja jätin sen vielä odottamaan (HUOM! Tsekkaa eri vaiheet vielä OHJEESTA – siellä selitetään miksi!)

Siveltyäni liiman sivujen ulkoreunoihin piti kirja laittaa puristukseen. Väliin laitoin korokkeen, jotteivät säästettävät sivut liimautuisi kiinni.

Koska reuna hieman rypistyi kostuessaan, laitoin senkin vielä painon alle ennen lopullista kuivumista. Välissä viivoitin, jottei liima tartu painoon.

Kun reuna oli jokseenkin kuivunut, aloitin kaiverrushommat. Työkaluna käytin mattoveistä.

Kuten näkyy, meikäläisen kärsivällisyys ei oikein riitä kovin huolelliseen työskentelyyn. Eli rosoa syntyi, mutta mitäpä tuosta. Onpahan taas itse tehdyn näköistä jälkeä!

Kun pohja oli saavutettu, liimasin sivut kiinni toisiinsa sisäpuolelta.

Koskapa liimaus tahtoi jälleen rypistää sivuja, laitoin reunan kunnon puristukseen ennen lopullista kuivumista. Alimmaisena muovinen leikkuulauta tarttumisen estämiseksi.

Vasta tämän jälkeen liimasin jäljelle jätetyn sivun kiinni aukon reunoihin. Lopuksi leikkasin aukon päällimmäiseen sivuun (eipä tullut näköjään napattua tästä vaiheesta kuvaa...).

Pohja näytti kovin vaisulta, joten kaivelin kirppikseltä vuosia sitten löytyneestä nuottikasasta tarpeettoman sivun ja liimasin sen koristeeksi pohjalle. Jälkeenpäin ajatellen nuotin revityt reunat olisi voinut tummentaa leimasinvärillä, koska pohja on kovin samansävyinen...

Decoupage-lakka käpristi paperipäällysteisen pohjan, joten puristus oli jälleen paikallaan. Laitoin kostean pohjan päälle sopivankokoisen kartonkikirjan eristettynä elmukelmulla.

Sitten vielä kirjahyllyyn sopivankokoisten opusten väliin tehokkaaseen puristukseen. (Melkoisen sekalaisia teoksia sitä onkin hyllyyn kertynyt. Michael Moore oli ihan hauska ja Arundhati Roy aivan ihana, mutta tuota Paasilinnaa en ole koskaan edes lukenut...)

No mutta. Niin oli lahjalaatikko valmis. Saanko esitellä: Säveliä pimeydessä (Musik i mörker)!

Täyte jääköön vielä salaisuudeksi siltä varalta, että sankari sattuisi vierailemaan Äidin blogissa...