Lusikkataulu

Kirppikseltä löydetyt vanhat kehykset, pari somaa ajan patinoimaa lusikkaa, muropakettikartonkiin teipattuja kirjansivuja ynnä rautalankaa. Siinäpä tämä keittiötaulu kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kortteja, kortteja, kortteja

Suunnittelimme ja askartelimme muksujen kanssa onnittelukortteja. Tytöt valitsivat itse leimasimet ja tekstit. Äiti vähän johdatteli sommittelussa, mutta suunnitelmat ovat muutoin tyttöjen omat. Kuopus jätti varsinaiset työt Äidin kontolle, mutta Esikoinen leimasi ja teippasi oman korttinsa oikein mielellään.

Ystäväpariskunnan valmistujaisiin valitsin muutamaa päivää aiemmin hieman "aikuisemman" värimaailman. Näyttääpäs kovin synkältä. Sininen olisi ollut ihanan raikas ja keväinen.

Sinänsä varsin kattavasta soitinleimasinvalikoimastani uupui kontrabasso, joten sello sai toimittaa tätä virkaa. Yritän uskotella itselleni, ettei ammattibasisti  huomaa eroa. (Yeah, right!)

*

Äidillä on nykyään aikaa ja energiaa ainoastaan tällaisiin yhden päivän/illan/yön korttiprojekteihin. Muutama virkkaustyö on toki tekeillä alinomaa. Ehkäpä ne joskus päätyvät arkistoihin asti.

Kaunista kevätviikonloppua!

Joulun jäljiltä – osa 2: paketteja

Parasta joulussa:

1) perhe, sukulaiset, ystävät

2) ruoka

 ...ja...
3) kauniit paketit!

Parina viime vuonna ovat poppoomme joulukortit ajan puutteessa jääneet kokonaan lähettämättä ja joulupaketit käärimättä paperiin. Epäekologisuuden verukkeella on lahjojen ympärille kääräisty vain nauha. Tänä vuonna aikaa oli hämmentävän paljon enemmän kuin edellisvuosina, joten sain uhrattua muutaman hetken ystävien ja sukulaisten muistamiselle.

Minua ilahduttaa valtavasti lahjojen yksilöllisyyden eteen nähty vaiva. Lapsille toki ostetaan lelut ja kirjat kaupasta, mutta itse tehty lahja on aina parempi kuin säkillinen uusia. Tänä vuonna sukulaisemme saivatkin joululahjaksi itse soitettua ja laulettua musiikkia. Siippa äänitti vuoden 2013 aikana molempien tyttöjemme soittoa ja miksasi joulukuun aikana lahjalevylle kokonaiset 19 kappaletta! Bonuksena lisäsimme paketteihin Äidin ja Isin viime vuonna julkaisemia äänitteitä.

Tänä vuonna tein pakettikortit itse. Tigerista ostettuihin tyhjiin tägikortteihin oli helppoa leimailla lahjan saajan nimi ynnä asiaan kuuluvat koristukset. Nuottikuvio on leimattu valkoisella VersaCraftilla, tekstit mustalla VersaFinella, ja reunat tummennettu ruskealla Distress Inkillä (värinä 'vintage photo').

Paketointiin käytin Tiimarin (nyyh!) papereita (vaaleanruskeaa pakkauspaperia, yksivärisiä sekä kuviopaperia) ja juuttinarua. Erään lahjan muotokieli asetti omat haasteensa kauniille paketoinnille, mutta siitä selvittiin mittanauhaleimasimella ja mustalla VersaFinella.

Paitsi että kauniita paketteja on mukavaa antaa, sainpa myös tyydytettyä hieman käsillätekemisen kaipuutani superkiireisen syksyn jäljiltä :)

Joulun jäljiltä – osa 1: kortteja

Kiireisimpinä vuosina Äidin aika ei ole riittänyt joulukorttien tekemiseen. Edes valmiita kortteja ei ole meiltä lähtenyt maailmalle pariin vuoteen. Tänä jouluna otin vahingon takaisin suunnittelemalla kortit hyvissä ajoin, ja edistin hommaa pikkuhiljaa.

Harmaa kartonkikortti on leimattu kauttaaltaan tekstileimasimella ja valkoisella VersaCraftilla. Valkoiselle tulostuspaperille leimasin nuotteja mustalla VersaFinella ja revin reunat. Pieni sydän on leikattu vihreästä pilkkupaperista. Liimanauhaa kului metrikaupalla ja kohotarratyynyjäkin iso kourallinen.

Takapuolella lahjapaketit ja teksti mustalla VersaFine-musteella. Allekirjoitukset valkoisella geelikynällä.

Soitonopettajan korttiin leikattiin oikein lahjapaperiakin.

Kuoriin leimasin punaisella VersaFine-musteella nappilistan.

Valmistautumisesta huolimatta viimeistely ja osoitteiden etsintä jäi viimeiseen iltaan ja yöhön... (Mistä lähtien joulukortit on pitänyt postittaa jo 13. joulukuuta, kysynpähän vain?!?) Anopin taisin herättää vielä puoliltaöin etsimään siskonsa osoitetta karttaohjelman satelliittikuvista ;D Hyvissä väleissä olemme silti edelleen!

Yöllisiä onnittelukortteja (+ jonkinmoiset ohjeet)

Muutama pikkuihminen vastaanottaa lähiaikoina käsintehdyn kortin pakettinsa kera.

________________________________________

Pöllö

Eräälle uudelle tulokkaalle sitaatti A. A. Milnen romaanista Nalle Puh.

Paperit:

- valmis pöllökuvioinen korttipohja

- kukallisia kuviokartonkeja

Työvälineet:

- sakset

- piparikukka- ja ympyräleikkuri

- musta ohut tussi

- kohotarratyynyjä

________________________________________

Ötökät

4-vuotiaalle miehenalulle ötököitä sekä kääntöpuolelle matkailuaihe.

 

Paperit:

- vihreä korttipohja

- mustaa ja vihreäruudullista kartonkia

- valkoista vesiväripaperia

- postimerkiksi kuvallista kartonkia

Leimasimet:

- ompeluaiheinen spiraali

- numero ja kirjaimet

- iso ötökkä

- postiaiheisia leimasimia

Muuta:

- pilkullista washiteippiä

Työvälineet:

- akryyliblokkeja leimasimille

- retrovihreää, mustaa ja farkunsinistä

leimasinmustetta

- kaksi erikokoista ympyräleikkuria

- sakset

- liimanauhaa ja kohotarratyynyjä

________________________________________

Kukkalähetys

5- ja 6-vuotiaille neidoille tyttömäisen pirteää.

Paperit:

- vaaleanvihreä taitettu korttipohja

- pinkkiä ja vaaleanvihreää kuviokartonkia

- valkoista vesiväripaperia

- valkoista ohutta kuultopaperia

Leimasimet:

- kirjaimet

(- kortin sisäpuolelle lahjapaketteja)

Muuta:

- iso paperikukka

- nappi

- raidallista teippinauhaa

Työvälineet:

- akryyliblokki leimasimille

- mustaa ja retrovihreää leimasinmustetta

- pieni ympyräleikkuri

- sormeen laitettava tuputtaja (ympyröiden

reunojen varjäämiseen leimasinmusteella)

- boordileikkuri

- sakset

________________________________________

Kirjekuoret

Paperit:

- vihreä neliönmallinen kirjekuori

- valkoista vesiväripaperia

Leimasimet:

- ompeluaiheinen spiraali

- postiaiheiset leimasimet

- pieni kukka

Työvälineet:

- akryyliblokkeja leimasimille

- retrovihreää ja mustaa leimasinmustetta

- sakset

- liimanauhaa

- tarrakone (ks. alta!)

...ja samalla vaivalla kokeilu ruskeaan kuoreen.

Leimasimet:

- ompeluaiheinen spiraali

- postiaiheiset leimasimet

Työvälineet:

- valkoista leimasinmustetta

- vesileimamustetta

- kartonkia ja sakset (valkoisella

leimattujen alueiden peittämiseksi)

________________________________________

Mainitsemani tarrakone, jolla vaaleanvihreiden kirjekuorten pikkukukkatarrat on tehty, on tuore löytö Sinellin nettialennusmyynnistä. Hauska vempele. Täytyypä miettiä muitakin käyttökohteita.

Varsin monta yöllistä tuntia sain korttien väsäämiseen kulutettua. Jo pelkkä suunnittelu vie mahdottomasti aikaa, ja toteutus vähintään yhtä kauan. Mutta onpa kyllä mahtavaa antaa muksuille itsetehtyjä kortteja ja tyydyttää samalla omaa käsillätekemisen tarvetta!

Ikkunaostoksilla

Melkoisen työntäyteinen vuosi takana, huomaan blogin päivitystiheyden perusteella. Kaikennäköistä Äiti on kaikessa hiljaisuudessa väkertänyt, mutta kuvien ottaminen ja niiden jälkikäsittely ovat osoittautuneet ylittämättömäksi kynnykseksi kiireen keskellä. Hiljaisuus päättyköön, mutta vielä toistaiseksi saatte tyytyä rakeisiin, aiföynillä räpsittyihin otoksiin. Aloitettakoon kuluvasta kesästä.

Purjehdusreissulta tarttui tänä vuonna mukaan hurmaava, säiden armoilla ollut vanha kuusiruutuinen ikkuna. 20 euroa siitä pulitin, kirppiksellä. Kotiin palattuamme poistin osittain rikkoutuneet ikkunalasit, kuurasin komeuden juuriharjalla ja yleispuhdistusaineella sekä kuivatin parvekkeella. Lahon hapertamaa alareunaa kuivasin vielä hiustenkuivaajalla ja ruiskutin hyönteismyrkkyä koloihin. Jäämme seuraamaan, löytyykö akkunasta elukoita tahi hometta...

Kun muutimme vuokra-asuntoomme 9 vuotta sitten, itkin likaisia ja rikkinäisiä tapetteja, jotka eivät millään tavoin vastanneet makuamme. Isännöitsijä kertoi, että varastossa oli kyllä valikoima sekalaisia tapetteja, jotka voisimme omatoimisesti vaihtaa edellisten tilalle. Kärsivällisyys ja aika riittivät tuolloin ainoastaan makuuhuoneen karseiden ruusutapettien vaihtoon. Olohuone ja työhuone saivat toistaiseksi jäädä, sillä emmehän tienneet, kuinka väliaikaiseksi asumisratkaisumme muodostuisi. No, tässä ollaan yhä, eikä muuttoa vielä ole tapahtunut.

Ei-minkään-värinen linoleumlattia on
oman lukunsa arvoinen murheenkryyni.

Ripustin oitis tänne muutettuamme olohuoneeseen kaksi bambuverhoa peittämään kaikkein kuluneinta seinää. Vuosia sitten olin jo heittämässä haalistuneita verhoja pihalle, mutta totesin kääntöpuolten olevan vielä uuden veroiset. Niinpä käänsin verhot, ja bambuseinä sai olla paikallaan lähes vuosikymmenen. (Kalustus on koostettu siitä, mitä on ollut tarjolla. Kuvassa näkyvä sohva ja sohvapöytä ovat pikkuveljeni vanhat, kirjahylly lapsuudenkodistani, samoin etualalla seisova piano. Nojatuolin dyykkasin oman pihan roskalavalta, turkoosin räsymaton on tehnyt isoäitini 50-luvulla ja pianonalusmaton puolestaan siippani isoäiti. Vinksallaan keikkuvan taulun on kehystänyt isäni Afrikasta tuodusta kankaasta. Ikeaa ovat ainoastaan vihreä matto, verhot, sohvapeitot sekä alennuksesta kympillä ostettu omituisen muotoinen rahi, jota lapset rakastavat. Cd-tornit siippa toi mukanaan, kun muutimme tänne yhdessä.)

Tuo kaamea tapettihan tuli toki esiin poistettuani näköesteen. Pelkän ikkunaruudukon varaan ei seinän peittämistä voinut jättää. Miten saisin katseen kiinnitettyä toisaalle tapetin mauttomasta kuvioinnista, tummista läiskistä ja vanhoista taulukoukkujen rei'istä? Suunnittelin aluksi retrokankaista ommeltua viirinauhaa, mutta ompelukone on tällä hetkellä työnnetty syrjään työhuoneenraivausoperaation vuoksi... Siispä väliaikaisratkaisu löytyi kirjaston poistokirjoista.

Perhoset valtasivat lähes koko seinän.

Viiden erilaisen perhosen kaavat kopioin kirjasta Olipa kerran housunpuntti (Laura Sinikka Wilhelm). Leikkelin karkeasti kuusi kirjansivua kerrallaan, joten perhosia syntyi yhteensä 30 kpl. Jokaisessa seinällä olevassa perhosessa on kaksi samanmuotoista paperia päällekkäin, pienillä tarratyynyillä kiinnitettyinä. Kokonaisuus ajaa asiansa – en huomaa likaläiskiä enää lainkaan.

Saapa tosin nähdä, kuinka kauan kestän uuden seinän kalpeutta, sillä olen mieltynyt värien sekamelskaan. Täytynee kiirehtiä työhuoneprojektia, jotta pääsen taas ompeluhommiin...

Nimitaulu in action

(VIELÄ yksi "in action" -kuva... Seuraavaksi vannon lisääväni tänne jotakin uutta!)

Pikkuveljeni ja vaimonsa käyttävät viimevuotisiin häihinsä askartelemaani nimitaulua nykyisin kerrostaloasuntonsa oven vieressä, porraskäytävän ylätasanteella. Mahtavaa, että käyttöikä ei jäänytkään yhteen päivään ja iltaan, vaan taulusta on yhä iloa! Aiemmassa hääaskarteluraportissani nimikyltistä onkin vain työstövaihekuva, joten tässä vihdoin otos valmiista taulusta. Pariskunnan sukunimeä en paljasta – tutut tietävät kyllä.

Yksi tummanvihreä pilkkunappi näyttää irronneen puolentoista vuoden aikana. Täytyypä tsekata, löytyisikö varastoistani samanlainen tilalle. Hääparin kuva on leimattu samalla leimasimella, jota käytimme kutsukorttitalkoissa. Hahmot on leimattu mustalla värillä, ja päälle on teipattu retrovihreästä leimasinkuvasta leikatut asut ja kukat. Kalligrafiatussi on sävyä evergreen. Vihreää pilkullista nauhaa käytimme myös hääparin kutsukorteissa.

Keskeneräisyyksien keskellä (ja eräs kansiluukku)

Ihminen ei tule koskaan valmiiksi, mutta käsitöiltä soisin sen toisinaan tapahtuvan...

Kuvassa lojuvat virkattu (= virkkaamaton) myssy, pitsiliinatyyny ynnä langoista solmittu kirjanmerkki. Kuva on otettu 1,5 kuukautta sitten, eikä yksikään mainituista ole edistynyt piiruakaan. Myssystä uupuu enää pari riviä, pitsiliina on jo puoliksi ommeltu tyynyyn ja kirjanmerkkikin lähes valmis.

Miksi, oi miksi viimeistely vaatii niin helvetillisen paljon energiaa? Siksikö, että työn valmistuttua tulee kummallisen tyhjä olo? Vaikka useita käsitöitä odottaa puolivalmiina, uusia projekteja on aloitettava vähän väliä. Ei mitään isoa, koska aina on kuviteltava olevan edes pientä toivoa saada jotain valmiiksi asti.

Heinäkuun purjehduslomallakin ostin Kasnäsin käsityöläispuodista piskuiseen puupurteemme väsättävää: materiaalit kahteen avaimenperään, 2 € / kpl. Molemmat valmistuivat hujauksessa.

Samassa tilassa ne silti ovat edelleen. Päättelemättä.

Jotain valmistakin olisi vaihteeksi kivaa näyttää, joten väännetäänpä väkisin.

Ostimme siipan kanssa 10 vuotta sitten puisen kansanveneen, jota oli laiminlyöty vuosikymmenten ajan. Kilpapurjehtijat eivät olleet antaneet paatille sen ansaitsemaa huolenpitoa, mutta me retkipurjehtijanoviisit päätimme antaa vanhalle rouvalle uuden mahdollisuuden.

Kauttaaltaan valkoiseksi maalattujen pintojen alta paljastui upea puinen kaunotar. Kaikki ulkopinnat hiottiin paljaaksi ja kyllästettiin pellavaöljyllä. Mänty- ja mahonkipinnat kunnostettiin uuteen loistoon. Katto, kansi ja kyljet korjattiin ja maalattiin. Keulaluukku tilattiin puusepältä. Pohjakaaria uusittiin. En edes muista mitä kaikkea purren parissa väsäsimme, mutta koko vene laitettiin viimeisen päälle paraatikuntoon. Koko ensimmäinen talvi siinä meni, mutta kyllä kannatti!

Myös kattoluukku oli päässyt surkeaan jamaan, joten ehdin jo aloittaa päällimmäisen viilukerroksen poishiomisen. Alta löytyi kuitenkin vaaleampi kerrostuma, joten pienen ideoinnin tuloksena jätinkin osan vanhasta pinnasta näkyviin...

Jotain olen siis joskus saanut valmiiksikin :D

Veljeni Valaan perämies toivottaa aurinkoa elokuisiin päiviinne! Kyllä Äiti vielä näyttää, että nuo ylempänä mainitut tekeleetkin tulevat jonain kauniina päivänä viimeistellyiksi.

Kirjalaatikko (making of)

Kirjat ovat inspiroineet Äitiä kakarasta asti. Lukemaan opin 3-vuotiaana tiiraamalla Hesarin tekstejä pöydän väärältä puolelta, ja mökkinaapurin valtavat Aku Ankka -varastot edesauttoivat minilukutoukan innostuksen muuttumista addiktioksi. Ensimmäinen kokonaan itse lukemani romaani taisi olla A. A. Milnen Nalle Puh, jonka sain 5-vuotislahjaksi. Opuksia Äidille on sittemmin kertynyt hyllymetreittäin, mikä on osaltaan johtanut kodin säilytysongelman jatkuvaan pahenemiseen (yhtään ei helpota myöskään se seikka, että kanssa-asujatkin ovat jonkinmoisia kirjafriikkejä)...

Olen tehnyt kirjaston poistohyllystä löytöjä haaveenani jonain päivänä kierrättää vanhat hylätyt opukset jollain keinoin. Kirjat ovat kuitenkin olleet minulle esineinä aina jotenkin 'pyhiä', joten tähän projektiin tarttuminen vaati rutkasti kypsyttelyä. Ystävän lähestyvä syntymäpäivä sai minuun vihdoin puhtia, ja ajatus lahjalaatikosta alkoi kyteä. Löysinkin mainion ohjeen, jossa väsäyksen vaiheet on esitelty perusteellisesti. Sitten vain sopivaa kirjaa valitsemaan. Ystäväni on kallellaan varsin raskaaseen musiikkiin, joten tämä opus sopi täydellisesti!

Ohjetta noudattaen ryhdyin hommiin. Ensin väsäsin liimaseoksen: puolet EriKeeperiä, puolet vettä.

Seuraavaksi valitsin ensimmäisen kaiverrettavan sivun ja jätin sen vielä odottamaan (HUOM! Tsekkaa eri vaiheet vielä OHJEESTA – siellä selitetään miksi!)

Siveltyäni liiman sivujen ulkoreunoihin piti kirja laittaa puristukseen. Väliin laitoin korokkeen, jotteivät säästettävät sivut liimautuisi kiinni.

Koska reuna hieman rypistyi kostuessaan, laitoin senkin vielä painon alle ennen lopullista kuivumista. Välissä viivoitin, jottei liima tartu painoon.

Kun reuna oli jokseenkin kuivunut, aloitin kaiverrushommat. Työkaluna käytin mattoveistä.

Kuten näkyy, meikäläisen kärsivällisyys ei oikein riitä kovin huolelliseen työskentelyyn. Eli rosoa syntyi, mutta mitäpä tuosta. Onpahan taas itse tehdyn näköistä jälkeä!

Kun pohja oli saavutettu, liimasin sivut kiinni toisiinsa sisäpuolelta.

Koskapa liimaus tahtoi jälleen rypistää sivuja, laitoin reunan kunnon puristukseen ennen lopullista kuivumista. Alimmaisena muovinen leikkuulauta tarttumisen estämiseksi.

Vasta tämän jälkeen liimasin jäljelle jätetyn sivun kiinni aukon reunoihin. Lopuksi leikkasin aukon päällimmäiseen sivuun (eipä tullut näköjään napattua tästä vaiheesta kuvaa...).

Pohja näytti kovin vaisulta, joten kaivelin kirppikseltä vuosia sitten löytyneestä nuottikasasta tarpeettoman sivun ja liimasin sen koristeeksi pohjalle. Jälkeenpäin ajatellen nuotin revityt reunat olisi voinut tummentaa leimasinvärillä, koska pohja on kovin samansävyinen...

Decoupage-lakka käpristi paperipäällysteisen pohjan, joten puristus oli jälleen paikallaan. Laitoin kostean pohjan päälle sopivankokoisen kartonkikirjan eristettynä elmukelmulla.

Sitten vielä kirjahyllyyn sopivankokoisten opusten väliin tehokkaaseen puristukseen. (Melkoisen sekalaisia teoksia sitä onkin hyllyyn kertynyt. Michael Moore oli ihan hauska ja Arundhati Roy aivan ihana, mutta tuota Paasilinnaa en ole koskaan edes lukenut...)

No mutta. Niin oli lahjalaatikko valmis. Saanko esitellä: Säveliä pimeydessä (Musik i mörker)!

Täyte jääköön vielä salaisuudeksi siltä varalta, että sankari sattuisi vierailemaan Äidin blogissa...

Hääkoristeluja ja skräppäystä

Äiti käytti keväällä lukemattomia (öisiäkin) tunteja pikkuveljensä häiden kutsukorttien ja koristeiden valmistukseen. Toukokuisten juhlien teemavärinä oli vihreä. Morsiamen sisar mm. neuloi SATA (100!) koivunlehteä servettien koristeeksi sekä leipoi kakut – Äiti hoiteli mm. menut, pöytä- ja paikkakortit.

Paikkakortit morsian tilasi netistä, ja niihin kirjoitin retrovihreällä (evergreen, joka näyttää kuvassa liian tummalta) kalligrafiatussilla vieraiden nimet. Meni "muutama" tunti etsiessä ja harjoitellessa sopivaa fonttia...

Tässä morsiusparin nimitaulu keskeneräisenä. Kukkiin tuli vielä pienet vihreät pilkulliset napit. Kartongille leimatun hääparin asuja korostin lopuksi retrovihreästä leimasinkuvasta leikatuilla puvuilla. Harmi, etten tajunnut ikuistaa valmista tuotosta...

Menutekstit alla vielä suunnitteluvaiheessa.

Tärkeää informaatiota...

Eniten aikaa vei kälyn polttarikansio, joka oli samalla ensimmäinen skräppäysharjoitelmani. Kansiota varten jokainen juhlija toi minulle morsiameen liittyvän kuvan sekä pienen tarinan yhteisestä historiastaan. Tässä osa monenkirjavista sivuista. Vihreän teeman mukaan mennään edelleen.

Toiseen osaan valitsin kuvia polttareista. Tämä jälkimmäinen osuus on huomattavasti loogisempi (ja yksinkertaisempi) kokonaisuus, koska tuotin kaiken materiaalin itse. Toisaalta olin myös ehtinyt harjoitella ensimmäistä osaa vääntäessä melkoisesti... Tässä muutama sivu.

Aikamoinen urakka, mutta oli se kenties lopputuloksen arvoista. Pikkuveljen polttarikuvat oli tallennettu iPadille... Olisi tämän siis voinut hoitaa helpomminkin! Toivoakseni albumi on ihana muisto rakkaalle kälylle – on se ainakin huolella käsin tehty :)