perjantai 13. syyskuuta 2013

Paristopurkki

Lipaston laatikosta löytyi herkkupurkki n. 10 vuoden takaa! Tämä kertonee jotain Äidin arjenhallintakyvystä... Sekä kierrätyspakkomielteestä, jonka vuoksi en purkista aikanaan luopunut. (toim. huom. Herkut tuli toki pisteltyä poskeen oitis.)

Kyseessä on risteilyltä mukaan tarttunut Lakridsfigurer-purnukka, josta jo muinoin aioin tehdä säilytysvälineen. Nyt kun tuo sattui osumaan silmään, mustavalkopunainen värimaailma herätti ajatuksen liimata pintaan vastatilaamiani, samanvärisiä kuviokartonkeja. Avuksi pääsi myös uusi Dymo-kirjoittimeni. (Ostin vehkeen Clasulta n. 2 viikkoa sitten, ja jo nyt se reistaa eikä jätä E:n ja S:n jälkeen riittävää rakoa... Heitin jo kuitinkin mäkeen, perhana.)


Pohjaa kiertävä kartonki oli kellastunut, joten maalasin näkyviin jäävät reunat kirkkaanpunaisiksi askartelumaalilla. Sävy on täsmälleen sama kuin kannessa.


Ohuet kartongit kiinnitin tölkkiin ja toisiinsa korttiaskarteluun tarkoitetulla liimateipillä. Varsin nopsa tuunaus siis. Nähtäväksi jää, kestääkö liimaus ja pysyykö pinta siistinä.


torstai 12. syyskuuta 2013

Nopeita nukenmyssyjä

Ystävä sai poikavauvan. Piti viedä tuliaisia. Noudatin 60 cm vauvan kypärämyssyn ohjetta tiukasti. Vähän liian tiukasti...


Osapuilleen yhdessä päivässä valmistuneen ensiversion kannustamana tartuin uudelleen puikkoihin. Seuraavaan yksilöön löysäsin käsialaa ja valitsin koon 70. Lopputulos oli ainakin tuplasti suurempi... Noh, menee luultavasti pojan päähän vielä ensi kesänäkin. Kuvaa isommasta myssystä en valitettavasti ehtinyt napata, sillä sain sen valmiiksi autossa noin 2 minuuttia ennen vauvakotiin saapumistamme.


Nämä pipot on tuunattu rikkinäisistä miesten villasukista, joiden jalkaterät ja kantapäät olivat värjäytyneet (märissä kengissä?) pilalle. Varret olivat vielä loistokunnossa, joten leikkasin ne irti ja solmin leikatun pään ympärille tiukasti pätkän harmaata villalankaa. Istuvat kuin valetut, ja työhön kului aikaa alle minuutti.

Nukkekolmikko myssyineen myös täällä.

***

Aamuisen sumuverhon väistyttyä toivotan aurinkoista syyspäivän jatkoa!

maanantai 9. syyskuuta 2013