Mekkotehtailua: Orelma ja pussukat

Voi hitto tuota Mekkotehdas-kirjaa! Olen todella ihastunut. Opus on ääriään myöten täynnä hurmaavia kolttuja ynnä muita ihanuuksia, joita kädet syyhyävät päästä toteuttamaan. Ohjeet ovat perusteelliset, joten tällainen aloitteleva tumpelokin kykenee näköjään onnistumaan haastavahkoissa luomuksissa.

Halusin ommella kummitytön huomisille 5-vuotissyntymäpäiville uuden mekon, koska edellinen alkaa jäädä pieneksi. Valitsin yllä mainitusta opuksesta Orelma-mekon. Luulin päätyneeni helppoon ommeltavaan, mutta matkalla osoittautuikin olevan muutama kinkkinen kohta (mm. nappihalkio, jonka tein luultavasti ihan väärin). Valmista tuli, pikku mutkista huolimatta. Ja hieno tulikin – ihana ohje siis!

Sovituskuva on oman 6,5-vuotiaani yllä näpsäisty. Pikkuserkukset ovat ikäerosta huolimatta jotakuinkin saman kokoiset, mutta tässä on taatusti kasvunvaraakin. Omalle ekaluokkalaiselleni taidan hieman kaventaa kaavaa, kunhan löydän sopivan kankaan – tämä ihanuus ei taida enää riittää kokonaiseen mekkoon...

Mekkotehtailua on tullut harrastettua viime aikoina enemmänkin. Tein aiemmin kuopuksen ystävälle synttärilahjaksi olkapussukan, ja samanmoiset väsäsin viikko sitten parille muullekin nuorelle neidolle tuliaisiksi.

Mekkotehtailujen lisäksi en ole sitten paljon muuta ehtinytkään väsätä. No, töitä on kyllä tullut tehtyä enemmänkin kuin omiksi tarpeiksi... Ja esikoisen lempipaidan tuunasin, koska siihen oli ilmestynyt reikä. Paitaan päätyi nappeja vähän useampi kuin se yksi reiänpeittäjä. Aika rock. Tytär tykkää.

Deadline tai muu akuutti tarve on tehokas kannustin. Kun kyläily lähestyy tai ehjät vaatteet eivät kelpaa omistajalleen, on valmista saatava aikaan. Sen sijaan olohuoneen nurkassa lojuu edelleen tuo pirun pitsiliinatyyny, jonka kiinniompelu on jäänyt puolitiehen jo muutama kuukausi sitten.

Voisinkohan luvata, etten aloita yhtä ainoaa käsityötä ennen kuin tämä on saatettu loppuun...?