Mekkotehtailua: Orelma ja pussukat

Voi hitto tuota Mekkotehdas-kirjaa! Olen todella ihastunut. Opus on ääriään myöten täynnä hurmaavia kolttuja ynnä muita ihanuuksia, joita kädet syyhyävät päästä toteuttamaan. Ohjeet ovat perusteelliset, joten tällainen aloitteleva tumpelokin kykenee näköjään onnistumaan haastavahkoissa luomuksissa.

Halusin ommella kummitytön huomisille 5-vuotissyntymäpäiville uuden mekon, koska edellinen alkaa jäädä pieneksi. Valitsin yllä mainitusta opuksesta Orelma-mekon. Luulin päätyneeni helppoon ommeltavaan, mutta matkalla osoittautuikin olevan muutama kinkkinen kohta (mm. nappihalkio, jonka tein luultavasti ihan väärin). Valmista tuli, pikku mutkista huolimatta. Ja hieno tulikin – ihana ohje siis!

Sovituskuva on oman 6,5-vuotiaani yllä näpsäisty. Pikkuserkukset ovat ikäerosta huolimatta jotakuinkin saman kokoiset, mutta tässä on taatusti kasvunvaraakin. Omalle ekaluokkalaiselleni taidan hieman kaventaa kaavaa, kunhan löydän sopivan kankaan – tämä ihanuus ei taida enää riittää kokonaiseen mekkoon...

Mekkotehtailua on tullut harrastettua viime aikoina enemmänkin. Tein aiemmin kuopuksen ystävälle synttärilahjaksi olkapussukan, ja samanmoiset väsäsin viikko sitten parille muullekin nuorelle neidolle tuliaisiksi.

Mekkotehtailujen lisäksi en ole sitten paljon muuta ehtinytkään väsätä. No, töitä on kyllä tullut tehtyä enemmänkin kuin omiksi tarpeiksi... Ja esikoisen lempipaidan tuunasin, koska siihen oli ilmestynyt reikä. Paitaan päätyi nappeja vähän useampi kuin se yksi reiänpeittäjä. Aika rock. Tytär tykkää.

Deadline tai muu akuutti tarve on tehokas kannustin. Kun kyläily lähestyy tai ehjät vaatteet eivät kelpaa omistajalleen, on valmista saatava aikaan. Sen sijaan olohuoneen nurkassa lojuu edelleen tuo pirun pitsiliinatyyny, jonka kiinniompelu on jäänyt puolitiehen jo muutama kuukausi sitten.

Voisinkohan luvata, etten aloita yhtä ainoaa käsityötä ennen kuin tämä on saatettu loppuun...?

Karkkilaukku

Kuopuksen päiväkotikaveri vietti 4-vuotissyntymäpäiväänsä, joten tulipa mainio syy tarttua Mekkotehdas-kirjaan! Sivun 41 retrovihreä olkapussukka kelpaisi Äidillekin. Ajattelin kuitenkin, että nelivuotias saattaa arvostaa enemmän karkkivärejä kuin mummon vanhoja lakanoita... Ohje on kerrassaan ihana – näitä teen varmasti lisääkin.

Pilkkukangas on Eurokankaan palalaarista tossukankaaksi pari vuotta sitten ostettu. Yhtään tossua en muuten ole vielä ommellut. Vetoketjua ei ollut käsillä, joten vähän piti soveltaa. Solmimisnauhat ompelin puoliksi taitetusta vinonauhasta pilkku- ja vuorikankaan väliin. Olkahihna on kaksinkertaista vinonauhaa. Kortin piparinmuotoisen läpän takapuolella on kuviopaperista leikattu nelonen. Laukusta roikkuvaan samanmoiseen on kirjattu pesuohjeet.

Puhelinpusseja

Koko kesän kestäneen sulattelun tuloksena Ekaluokkalaiselle hankittiin eskariopettajansa suosituksesta kännykkä. Olisihan tuo pärjännyt hyvin ilmankin ("Ei minun lapsuudessani" etc.), mutta pakko se on myöntää, että puhelin luo turvallisuudentunteen muksulle niin koulumatkalla kuin kavereiden kanssa kylillä juostessakin. Vanhempien mielenrauhasta puhumattakaan. Kaverit tosin kuulemma soittelevat jo pilapuheluita sukulaisilleen, mutta meidän Kiltti Tyttö vakuuttaa jättäneensä moiset hölmöilyt muille... (Muistan itse alle kouluikäisenä soittaneeni lankapuhelimella pilareita tyyliin "Hetkinen, sanoi Putkinen ja pieraisi puhelimeen.")

Olin muinoin ostanut Kierrätyskeskuksesta parillakymmenellä sentillä (siis snt, ei cm) palan japanilaishenkistä (verho?)kangasta. Esikoinen ihastui kirsikankukkakankaaseen ja halusi kännykkäpussinsa toteutettavan siitä. Valkoinen nappi löytyi tytön omien käsityötarvikkeiden joukosta. Olisin laittanut tuohon ohuemman kuminauhan, jos sellainen olisi osunut käteen ompeluhetkellä. No, toimii tuo näinkin, ja pikkumimmihän on toki onnesta soikea!

Sisälle ompelin pannulappuvuorivanua (karvaista ja lämmöneristävää, koska sitä nyt sattui kotona olemaan), jotta puhelin pysyisi ehjänä pidempään kuin viikon. Ehkäpä pehmustus oli hieman liioiteltua, sillä Ekaluokkalainen käsittelee aarrettaan todella varovasti! Ohuen sisäkankaan ompelin jostain jämätilkusta. Hihna on tehty vahvasta kanttinauhasta kaksinkertaisena (siis ei vinonauhasta, vaan vähän sellaisesta ronskimmasta versiosta).

Pienikokoisen nyssykän vuorittaminen on hemmetin rasittavaa, joten kun innostuin samana iltana ompelemaan itsellenikin uuden puhelinpussin, päädyin toteuttamaan sen huomattavasti yksinkertaisempana. (Tämäntyyppisen mallin bongasin pari vuotta sitten Aanmaalta.)

Kangas on olohuoneen verhoista yli jäänyttä ikeaa. Läppää en tarvitse, mutta etupuolelle lisäsin taskun pankkikortille. Hihnan ja kuminauhan ompelin reunataitoksen sisään, tähän tapaan:

Löytyihän sitä ohuempaakin kuminauhaa. Ei mustana sentään – höh.

Olkahihna on samaa kanttinauhaa kuin pikkumimmin pussukassa mutta kapeampana, eli kaksinkerroin taitettuna.

Takapuoli.

Pöllö, vol. 2 (LAPSI design)

Esikoinen ompeli tilaustyönä ystävälleen toisenkin pöllön toukokuisen synttärilahjan kaveriksi. 7-vuotias tilaaja sai valita kankaat. Vanhaa kaavaa ei enää löytynyt, joten tästä taisi tulla kokonsa puolesta äitipöllö edelliselle tipuselle.

Jälleen sai pari palaa entisiä lakanoita uuden elämän. Jeesasin tälläkin kerralla silmien, nokan ja mahan kiinni ompelussa, mutta muutoin tirppa on tasan tarkkaan ekaluokkalaisen väsäämä.

HUHUU!

Nimitaulu in action

(VIELÄ yksi "in action" -kuva... Seuraavaksi vannon lisääväni tänne jotakin uutta!)

Pikkuveljeni ja vaimonsa käyttävät viimevuotisiin häihinsä askartelemaani nimitaulua nykyisin kerrostaloasuntonsa oven vieressä, porraskäytävän ylätasanteella. Mahtavaa, että käyttöikä ei jäänytkään yhteen päivään ja iltaan, vaan taulusta on yhä iloa! Aiemmassa hääaskarteluraportissani nimikyltistä onkin vain työstövaihekuva, joten tässä vihdoin otos valmiista taulusta. Pariskunnan sukunimeä en paljasta – tutut tietävät kyllä.

Yksi tummanvihreä pilkkunappi näyttää irronneen puolentoista vuoden aikana. Täytyypä tsekata, löytyisikö varastoistani samanlainen tilalle. Hääparin kuva on leimattu samalla leimasimella, jota käytimme kutsukorttitalkoissa. Hahmot on leimattu mustalla värillä, ja päälle on teipattu retrovihreästä leimasinkuvasta leikatut asut ja kukat. Kalligrafiatussi on sävyä evergreen. Vihreää pilkullista nauhaa käytimme myös hääparin kutsukorteissa.

Jokapoika-lippis in action

Hyvin on mahtunut Jokapoika-lippis jo yli vuoden päivät nuoren herran kupoliin (iskälle isot kiitokset loistavasta kuvasta)!

Söpöliini sai Marimekon Jokapoika-paidasta leikatuista tilkuista ommellun lätsän meikäläiseltä 2-vuotislahjaksi, ja 3-vuotista elon taivaltaan juhlistettiin pari viikkoa sitten. Ilmeisen toimiva kaava siis ("Coconut", Ottobre Design 3/2010)! Kuulin pojun äipältä, että päähine on ahkeran käytönkin jälkeen edelleen kuin uusi. Päätelmä: Marimekolla osataan tehdä kestäviä kankaita.

Lippiksen mainitsin muuten ihka ensimmäisessä postauksessani elokuussa 2011! Juhlakuukausi siis :)

Porkkananpurija in action

Äiti sai ilahduttavan viestin.

Ahkeraan käyttöön on päässyt ensimmäinen jänikseni,...

...jonka valmistusohjeet löytyvät täältä!