sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mekkotehtailua: Orelma ja pussukat

Voi hitto tuota Mekkotehdas-kirjaa! Olen todella ihastunut. Opus on ääriään myöten täynnä hurmaavia kolttuja ynnä muita ihanuuksia, joita kädet syyhyävät päästä toteuttamaan. Ohjeet ovat perusteelliset, joten tällainen aloitteleva tumpelokin kykenee näköjään onnistumaan haastavahkoissa luomuksissa.

Halusin ommella kummitytön huomisille 5-vuotissyntymäpäiville uuden mekon, koska edellinen alkaa jäädä pieneksi. Valitsin yllä mainitusta opuksesta Orelma-mekon. Luulin päätyneeni helppoon ommeltavaan, mutta matkalla osoittautuikin olevan muutama kinkkinen kohta (mm. nappihalkio, jonka tein luultavasti ihan väärin). Valmista tuli, pikku mutkista huolimatta. Ja hieno tulikin – ihana ohje siis!


Sovituskuva on oman 6,5-vuotiaani yllä näpsäisty. Pikkuserkukset ovat ikäerosta huolimatta jotakuinkin saman kokoiset, mutta tässä on taatusti kasvunvaraakin. Omalle ekaluokkalaiselleni taidan hieman kaventaa kaavaa, kunhan löydän sopivan kankaan – tämä ihanuus ei taida enää riittää kokonaiseen mekkoon...


Mekkotehtailua on tullut harrastettua viime aikoina enemmänkin. Tein aiemmin kuopuksen ystävälle synttärilahjaksi olkapussukan, ja samanmoiset väsäsin viikko sitten parille muullekin nuorelle neidolle tuliaisiksi.


Mekkotehtailujen lisäksi en ole sitten paljon muuta ehtinytkään väsätä. No, töitä on kyllä tullut tehtyä enemmänkin kuin omiksi tarpeiksi... Ja esikoisen lempipaidan tuunasin, koska siihen oli ilmestynyt reikä. Paitaan päätyi nappeja vähän useampi kuin se yksi reiänpeittäjä. Aika rock. Tytär tykkää.

Deadline tai muu akuutti tarve on tehokas kannustin. Kun kyläily lähestyy tai ehjät vaatteet eivät kelpaa omistajalleen, on valmista saatava aikaan. Sen sijaan olohuoneen nurkassa lojuu edelleen tuo pirun pitsiliinatyyny, jonka kiinniompelu on jäänyt puolitiehen jo muutama kuukausi sitten.


Voisinkohan luvata, etten aloita yhtä ainoaa käsityötä ennen kuin tämä on saatettu loppuun...?

4 kommenttia:

  1. Mäkin ostin jo kankaat mekkotehtailua varten, mutta aika ei riitä töiltä :( Ihania juttuja kaikki!

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja olet saanut aikaan;) minäkin olen hurahtanut Mekkotehtaan kirjaan ja ottaa päähän kun aika ei riitä mekkojen ompeluun just nyt...tyydyn ihailemaan kuiden luomuksia!

    VastaaPoista
  3. Ihania ompeluksia! Minulla tarkoituksena tehdä juurikin noita pussukoita lahjaompeluksiksi, oletko tehnyt omasi ihan siinä kaavan alkuperäisessä koossa? Entäpä tarvitseeko näihin käyttää tukikangasta, tuleeko lörppö jos päällinen ja vuori on lakanavahvuista puuvillaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei PiiperoPaaperoPatikkajalka,

      Kaavan mukaan tein, eli pienehköjä ja siroja ovat. Keltainen pussukka on ommeltu lakanavahvuisesta kankaasta, ja kyllä täytyy sanoa, että vahvikekangas olisi ollut paikallaan. Aika lörpöksi jäi.

      Mukavia ompeluhetkiä! Täytyypä itsekin kaivaa opus taasen hyllystä :)

      Poista