keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kolmen konstin mekko, vol. 2

Nuorin kälyni käväisi vieraisilla, kertoi hankkineensa ompelukoneen sekä kyseli kivaa ja helppoa mekko-ohjetta. Lykkäsin kälyn kouraan Minuuttimekko-kaavan kokoa S, jonka olin aiemmin piirtänyt itselleni. S oli osoittautunut liian suureksi kooksi Äidille, mutta pitkälle kaunottarelle se oli juurikin passeli.

Ompeluinnostus tarttui oitis minuunkin, joten kuopukselle alkoi pikaisesti valmistua uusi mekko tutuksi tulleella Kolmen konstin mekon (Ottobre 3/2009) kaavalla. 3-vuotias valitsi vankkumattomalla värisilmällään prinsessamaisimmat kankaat, jotka talosta löytyivät. Entisiä pussilakanoita lienevät.


Muokkasin koon 92 kaavaa n. 10 cm pidemmäksi, sillä prinsessan toiveiden mekko on tietenkin pitkä. Vaaleiden kankaiden raikastukseksi lisäsin räväkän fuksiat vinonauhat hihansuihin, hihoihin ja helmaan.


Kontrastivärinen ompelulanka tuo lisää rockia muutoin hempeään mekkoon. (Ynnä sain ommella koko mekon samalla valkoisella langalla, heh.)


Vinonauhasta ompelin myös kapean nauhan pääntietä rypyttämään.


Pikkuneiti vaikuttaa onnelliselta...


...toisin kuin isosiskonsa, jonka pakotin sovittamaan pinkkiä mekkoa. (Ilme oli niin hurja, että kuvan rajaaminen oli välttämätöntä :D)


Koulun aloittavaan isoon tyttöön eivät enää prinsessahömpötykset uppoa. Noh, lupasin tehdä hänelle oman sinisen mekon. Tulipahan kuitenkin todettua, että (pidennetty) koon 92 mekko istuu mainiosti molemmille tytöille, joilla on ikäeroa 3,5 vuotta ja pituuseroa 30 cm! Kokonsa puolesta tämä mekko tulee siis palvelemaan käyttäjäänsä vuosien ajan, mutta saapa nähdä miten vaalean kankaan käy tuon pienen akrobaatin retkillä.


2 kommenttia:

  1. Hieno mekko ja ihania kuvia! Mun täytyy kyllä saada myös tuo kaava...

    VastaaPoista
  2. Kiitos, W! Ottobre Design 3/2009 löytyy kaupunginkirjaston lehtihyllystä – esim. Malmilla ja Tikkurilassa näyttäisi olevan paraikaa saatavilla :)

    VastaaPoista