Puhelinpusseja

Koko kesän kestäneen sulattelun tuloksena Ekaluokkalaiselle hankittiin eskariopettajansa suosituksesta kännykkä. Olisihan tuo pärjännyt hyvin ilmankin ("Ei minun lapsuudessani" etc.), mutta pakko se on myöntää, että puhelin luo turvallisuudentunteen muksulle niin koulumatkalla kuin kavereiden kanssa kylillä juostessakin. Vanhempien mielenrauhasta puhumattakaan. Kaverit tosin kuulemma soittelevat jo pilapuheluita sukulaisilleen, mutta meidän Kiltti Tyttö vakuuttaa jättäneensä moiset hölmöilyt muille... (Muistan itse alle kouluikäisenä soittaneeni lankapuhelimella pilareita tyyliin "Hetkinen, sanoi Putkinen ja pieraisi puhelimeen.")

Olin muinoin ostanut Kierrätyskeskuksesta parillakymmenellä sentillä (siis snt, ei cm) palan japanilaishenkistä (verho?)kangasta. Esikoinen ihastui kirsikankukkakankaaseen ja halusi kännykkäpussinsa toteutettavan siitä. Valkoinen nappi löytyi tytön omien käsityötarvikkeiden joukosta. Olisin laittanut tuohon ohuemman kuminauhan, jos sellainen olisi osunut käteen ompeluhetkellä. No, toimii tuo näinkin, ja pikkumimmihän on toki onnesta soikea!

Sisälle ompelin pannulappuvuorivanua (karvaista ja lämmöneristävää, koska sitä nyt sattui kotona olemaan), jotta puhelin pysyisi ehjänä pidempään kuin viikon. Ehkäpä pehmustus oli hieman liioiteltua, sillä Ekaluokkalainen käsittelee aarrettaan todella varovasti! Ohuen sisäkankaan ompelin jostain jämätilkusta. Hihna on tehty vahvasta kanttinauhasta kaksinkertaisena (siis ei vinonauhasta, vaan vähän sellaisesta ronskimmasta versiosta).

Pienikokoisen nyssykän vuorittaminen on hemmetin rasittavaa, joten kun innostuin samana iltana ompelemaan itsellenikin uuden puhelinpussin, päädyin toteuttamaan sen huomattavasti yksinkertaisempana. (Tämäntyyppisen mallin bongasin pari vuotta sitten Aanmaalta.)

Kangas on olohuoneen verhoista yli jäänyttä ikeaa. Läppää en tarvitse, mutta etupuolelle lisäsin taskun pankkikortille. Hihnan ja kuminauhan ompelin reunataitoksen sisään, tähän tapaan:

Löytyihän sitä ohuempaakin kuminauhaa. Ei mustana sentään – höh.

Olkahihna on samaa kanttinauhaa kuin pikkumimmin pussukassa mutta kapeampana, eli kaksinkerroin taitettuna.

Takapuoli.

Pöllö, vol. 2 (LAPSI design)

Esikoinen ompeli tilaustyönä ystävälleen toisenkin pöllön toukokuisen synttärilahjan kaveriksi. 7-vuotias tilaaja sai valita kankaat. Vanhaa kaavaa ei enää löytynyt, joten tästä taisi tulla kokonsa puolesta äitipöllö edelliselle tipuselle.

Jälleen sai pari palaa entisiä lakanoita uuden elämän. Jeesasin tälläkin kerralla silmien, nokan ja mahan kiinni ompelussa, mutta muutoin tirppa on tasan tarkkaan ekaluokkalaisen väsäämä.

HUHUU!

Nimitaulu in action

(VIELÄ yksi "in action" -kuva... Seuraavaksi vannon lisääväni tänne jotakin uutta!)

Pikkuveljeni ja vaimonsa käyttävät viimevuotisiin häihinsä askartelemaani nimitaulua nykyisin kerrostaloasuntonsa oven vieressä, porraskäytävän ylätasanteella. Mahtavaa, että käyttöikä ei jäänytkään yhteen päivään ja iltaan, vaan taulusta on yhä iloa! Aiemmassa hääaskarteluraportissani nimikyltistä onkin vain työstövaihekuva, joten tässä vihdoin otos valmiista taulusta. Pariskunnan sukunimeä en paljasta – tutut tietävät kyllä.

Yksi tummanvihreä pilkkunappi näyttää irronneen puolentoista vuoden aikana. Täytyypä tsekata, löytyisikö varastoistani samanlainen tilalle. Hääparin kuva on leimattu samalla leimasimella, jota käytimme kutsukorttitalkoissa. Hahmot on leimattu mustalla värillä, ja päälle on teipattu retrovihreästä leimasinkuvasta leikatut asut ja kukat. Kalligrafiatussi on sävyä evergreen. Vihreää pilkullista nauhaa käytimme myös hääparin kutsukorteissa.

Jokapoika-lippis in action

Hyvin on mahtunut Jokapoika-lippis jo yli vuoden päivät nuoren herran kupoliin (iskälle isot kiitokset loistavasta kuvasta)!

Söpöliini sai Marimekon Jokapoika-paidasta leikatuista tilkuista ommellun lätsän meikäläiseltä 2-vuotislahjaksi, ja 3-vuotista elon taivaltaan juhlistettiin pari viikkoa sitten. Ilmeisen toimiva kaava siis ("Coconut", Ottobre Design 3/2010)! Kuulin pojun äipältä, että päähine on ahkeran käytönkin jälkeen edelleen kuin uusi. Päätelmä: Marimekolla osataan tehdä kestäviä kankaita.

Lippiksen mainitsin muuten ihka ensimmäisessä postauksessani elokuussa 2011! Juhlakuukausi siis :)

Porkkananpurija in action

Äiti sai ilahduttavan viestin.

Ahkeraan käyttöön on päässyt ensimmäinen jänikseni,...

...jonka valmistusohjeet löytyvät täältä!

Keskeneräisyyksien keskellä (ja eräs kansiluukku)

Ihminen ei tule koskaan valmiiksi, mutta käsitöiltä soisin sen toisinaan tapahtuvan...

Kuvassa lojuvat virkattu (= virkkaamaton) myssy, pitsiliinatyyny ynnä langoista solmittu kirjanmerkki. Kuva on otettu 1,5 kuukautta sitten, eikä yksikään mainituista ole edistynyt piiruakaan. Myssystä uupuu enää pari riviä, pitsiliina on jo puoliksi ommeltu tyynyyn ja kirjanmerkkikin lähes valmis.

Miksi, oi miksi viimeistely vaatii niin helvetillisen paljon energiaa? Siksikö, että työn valmistuttua tulee kummallisen tyhjä olo? Vaikka useita käsitöitä odottaa puolivalmiina, uusia projekteja on aloitettava vähän väliä. Ei mitään isoa, koska aina on kuviteltava olevan edes pientä toivoa saada jotain valmiiksi asti.

Heinäkuun purjehduslomallakin ostin Kasnäsin käsityöläispuodista piskuiseen puupurteemme väsättävää: materiaalit kahteen avaimenperään, 2 € / kpl. Molemmat valmistuivat hujauksessa.

Samassa tilassa ne silti ovat edelleen. Päättelemättä.

Jotain valmistakin olisi vaihteeksi kivaa näyttää, joten väännetäänpä väkisin.

Ostimme siipan kanssa 10 vuotta sitten puisen kansanveneen, jota oli laiminlyöty vuosikymmenten ajan. Kilpapurjehtijat eivät olleet antaneet paatille sen ansaitsemaa huolenpitoa, mutta me retkipurjehtijanoviisit päätimme antaa vanhalle rouvalle uuden mahdollisuuden.

Kauttaaltaan valkoiseksi maalattujen pintojen alta paljastui upea puinen kaunotar. Kaikki ulkopinnat hiottiin paljaaksi ja kyllästettiin pellavaöljyllä. Mänty- ja mahonkipinnat kunnostettiin uuteen loistoon. Katto, kansi ja kyljet korjattiin ja maalattiin. Keulaluukku tilattiin puusepältä. Pohjakaaria uusittiin. En edes muista mitä kaikkea purren parissa väsäsimme, mutta koko vene laitettiin viimeisen päälle paraatikuntoon. Koko ensimmäinen talvi siinä meni, mutta kyllä kannatti!

Myös kattoluukku oli päässyt surkeaan jamaan, joten ehdin jo aloittaa päällimmäisen viilukerroksen poishiomisen. Alta löytyi kuitenkin vaaleampi kerrostuma, joten pienen ideoinnin tuloksena jätinkin osan vanhasta pinnasta näkyviin...

Jotain olen siis joskus saanut valmiiksikin :D

Veljeni Valaan perämies toivottaa aurinkoa elokuisiin päiviinne! Kyllä Äiti vielä näyttää, että nuo ylempänä mainitut tekeleetkin tulevat jonain kauniina päivänä viimeistellyiksi.

Kolmen konstin mekko, vol. 2

Nuorin kälyni käväisi vieraisilla, kertoi hankkineensa ompelukoneen sekä kyseli kivaa ja helppoa mekko-ohjetta. Lykkäsin kälyn kouraan Minuuttimekko-kaavan kokoa S, jonka olin aiemmin piirtänyt itselleni. S oli osoittautunut liian suureksi kooksi Äidille, mutta pitkälle kaunottarelle se oli juurikin passeli.

Ompeluinnostus tarttui oitis minuunkin, joten kuopukselle alkoi pikaisesti valmistua uusi mekko tutuksi tulleella Kolmen konstin mekon (Ottobre 3/2009) kaavalla. 3-vuotias valitsi vankkumattomalla värisilmällään prinsessamaisimmat kankaat, jotka talosta löytyivät. Entisiä pussilakanoita lienevät.

Muokkasin koon 92 kaavaa n. 10 cm pidemmäksi, sillä prinsessan toiveiden mekko on tietenkin pitkä. Vaaleiden kankaiden raikastukseksi lisäsin räväkän fuksiat vinonauhat hihansuihin, hihoihin ja helmaan.

Kontrastivärinen ompelulanka tuo lisää rockia muutoin hempeään mekkoon. (Ynnä sain ommella koko mekon samalla valkoisella langalla, heh.)

Vinonauhasta ompelin myös kapean nauhan pääntietä rypyttämään.

Pikkuneiti vaikuttaa onnelliselta...

...toisin kuin isosiskonsa, jonka pakotin sovittamaan pinkkiä mekkoa. (Ilme oli niin hurja, että kuvan rajaaminen oli välttämätöntä :D)

Koulun aloittavaan isoon tyttöön eivät enää prinsessahömpötykset uppoa. Noh, lupasin tehdä hänelle oman sinisen mekon. Tulipahan kuitenkin todettua, että (pidennetty) koon 92 mekko istuu mainiosti molemmille tytöille, joilla on ikäeroa 3,5 vuotta ja pituuseroa 30 cm! Kokonsa puolesta tämä mekko tulee siis palvelemaan käyttäjäänsä vuosien ajan, mutta saapa nähdä miten vaalean kankaan käy tuon pienen akrobaatin retkillä.