Surrur. Yökyöpelin kone hurisi jälleen yhteen asti yöllä, eikä Nukku-Matti tietenkään malttanut oitis saapua. Kun herätys koitti puoli kahdeksalta, voitte kuvitella, miltä aamulla tuntui. Voikohan jollain matemaattisella kaavalla laskea nukkumattomuuden seurauksena syntyvien mustien silmäpussien tilavuuden, silmien punaisuuden asteen tai hermojen eksponentiaalisen kiristymisen?
No, jotain yöllä syntyikin. Nimittäin Surrur-kirjasta (Savio & Rapia: Surrur. Tee oma marimekkosi.) tuttu Minuuttimekko. En uskaltanut heti leikellä lempikankaitani, joten otin käsittelyyn vanhan yläosastaan hiutuneen pussilakanan, jonka huusin alkukesästä parilla eurolla tiedätte-kyllä-mistä-netistä. Hieno tuli! Hienompi kuin uskalsin toivoa.
Ihan minuutissa ei valmista syntynyt – eikä tunnissakaan – mutta himputin yksinkertainen luomus tämä loppujen lopuksi on. Lähinnä kuvion kohdistaminen ja reunojen kanttaus veivät aikaa. Kanttinauhaa kului käsittämätön määrä. Oli muuten ensimmäinen kanttaustyöni, joten jälki on odottamattoman siistiä.
Takaosan leikkaus ja nauhakiinnitys ovat suloiset!
Seuraavan Minuuttimekon teen kokoa pienempänä, jotteivät rintsikat loista kainaloista (heh, tahaton riimi)... Tämän värikin on Äidin kalpealle hipiälle turhan hailakka, mutta ehkä tämän voisi vielä värjätä? Tahi sitten joku S-kokoinen ystäväni saa kohtapuoliin spontaanin lahjan.
p.s. Vaivauduin viimein käyttämään oikeaa kameraa. Maksaa vaivan! Värit ovat huomattavasti totuudenmukaisemmat kuin nokialaisella räpsityissä. Ehkäpä otan tämän tavaksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti